Unelmien nykyhetki

| 0 comments

On unelmia ja unelmia.

Toiset haaveilevat siitä, että kalenteri olisi tyhjempi. Toiset siitä, että kalenterissa olisi jotain. Jotkut haaveilevat maailmanympärimatkasta. Jotkut siitä, että olisi varaa bussilippuun. Yksi etsii unelmien kumppania. Toinen toivoo, että uskaltaisi lähteä huonosta parisuhteesta.

Unelmien toteuttamista ja elämänmuutostrendiä on viime aikoina kritisoitu. Ja osin syystä. Kokemustennälkä saattaa kasvaa syödessä ja aina unelman toteutuminen ei ole realistinen vaihtoehto – tai toteutuessaan sitä mitä ajatteli. Silloin joutuu käsittelemään pettymyksen tai etsimään aina vaan uutta unelmaa.

Onko onnen tavoittelusta siis tullut sen este?

Se mikä on uhkarohkeaa unelmien tavoittelua, riippuu ihmisestä. Huonoa tilannetta ei tarvitse sietää, vaan sitä voi pyrkiä muuttamaan. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse muuttaa kerralla. Itse elin nuorempana paljon muiden toiveiden mukaan enkä uskaltanut toteuttaa itseäni niin kuin olisin halunnut. Pikku hiljaa rohkaistuin – kuin kastelemalla varpaita kuumaan veteen. Nyt elämäni on sellaista mistä vain haaveilin viisi vuotta sitten. En kadu elämänmuutosta ja unelmien tavoittelua. Edelleen toki tasapainottelen pelkän olemisen ja tekemisen välillä.

Filosofi Frank Martela käyttää onnellisuuden kuvailussa hauskoja termeja. Suhtelo kertoo siitä, että ihminen ei ole yksilö vaan onni rakentuu suhteessa muihin. Valonöörillä on elämänhallinta ja -taito kunnossa. Onnen tavoittelun sijaan tärkeää on itsensä toteuttaminen – se että saisi valita itse mitä tekee ja löytäisi kykyjä toteuttaa itseään. Myös läheisyys ja hyvän tekeminen tuovat Martelan mukaan onnea.

Jos elää muiden odotusten ja toiveiden mukaan, rohkaisu ja tuki muutokseen voi olla tarpeen. Kaikki eivät voi ruveta taiteilijoiksi (ja tuskin haluavatkaan) mutta suurin osa life-coacheistakin varmasti kannustaa omannäköisiin valintoihin ensin pienemmässä mittakaavassa. Niille, jotka jäävät stressaavaan työhön tai ihmissuhteeseen, koska eivät uskalla ottaa ensimmäistä askelta, elämäntaidon valmennus tai vastaava voi tarjota tukea omien vahvuuksien ja voimavarojen löytämiseen. Terapiaa se ei luonnollisestikaan korvaa.

Koska unelmia on niin erilaisia, kukaan ei voi sanoa Sinulle mitä tehdä. Sen tiedät vain Sinä itse. Mutta miten kuulla itseään kaikkien muiden neuvojen ja paineiden alla? Miten rohkaistua tekemään oman sisäisen äänensä mukaan ja tavoittelemaan sopivan kokoisia unelmia? Entä miten osata nauttia tästä hetkestä ilman, että onni on aina vasta nurkan takana?

maailmanpyörä_unsplash

Niin kuin parisuhteissakin, vaihtamalla ei aina saa parempaa ja uuden hohto voi hävitä. Olet edelleen sama ihminen, vaikka ulkoiset olosuhteet muuttuisivat. Siksi parasta onkin opetella tuntemaan itsensä ja kuuntelemaan itseään. Ja ottamaan vastaan nykyhetki, myös negatiiviset tunteet. Elämässä on paljon värejä eikä hyvinvointi tarkoita väkisin hymyilyä.  Tunteilla on tarkoituksensa ja viestinsä.

Itse pyrin nauttimaan ja olemaan kiitollinen siitä mitä minulla jo on – antaen kuitenkin itselleni vapauden toteuttaa haaveitani. Tämä balanssi yhdistettynä Martelan mainitsemiin läheisyyteen ja hyvän tekemiseen osuu minusta aika lähelle onnea. Menneestä oppineena tiedän, että haaveet voivat toteutua. Tiedän myös, että aina ne eivät kuitenkaan toteudu enkä halua sitoa onneani niihin. Sisäiset tavoitteet tuovatkin tutkitusti enemmän iloa kuin ulkoiset.

Unelmia saa siis olla mutta niitä voi toteuttaa aina vain tästä hetkestä käsin. Unelmien ei tarvitse olla suureellisia. Moni tulee iloiseksi ja onnelliseksi pienestä: Uranvaihdon sijaan kokeilee sitä nuoruuden haaveharrastusta. Opettelee sanomaan useammin ei tai puhumaan tarpeistaan.  Tai siitä, että hoitaa itseään käymällä luontaishoidoissa tai vähentämällä työaikaa 10%:lla.

Millainen Sinun rennomman arjen haaveesi – tai ikuinen unelmasi on? Miten päästä sitku-elämästä nytku-elämään?

Ensimmäinen vinkkini on tehdä joka päivä jotain, mistä nautit.

Lisää vinkkejä löydät lyhyiden videoiden Aikalisä-sarjasta, jonka ensimmäinen osa on julkaistu – katso täältä! 

 

(Visited 18 times, 1 visits today)

Vastaa

Required fields are marked *.


Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.