Jo ennen kuin on pakko

Välillä hidastajankin padassa kiehuu.

Paljon puhetta työurien pidentämisestä tai eläkeiän nostamisesta. Vähän puhetta siitä, miten siellä töissä viihtyisi pidempään!

Paljon puhetta start-upeista ja niistä ”uusista Nokioista”. Mutta kukaan ei puhu siitä, mitä vanhojen nokioiden työntekijöille kuuluu!

Uupuminen tuntuu olevan toinen kansantautimme masennuksen jälkeen (tai sitä edeltäen). Myös nuoret yrittäjät ovat kertoneet burn-outeistaan. Uupuminen on monen asian summa, mutta työpaineilla ja -määrällä on merkittävä rooli.

Osallistuin äskettäin tapahtumaan, jossa puhui menestynyt naisyrittäjä. Naurahdellen hän kertoi kuinka luki sähköposteja kesken synnytyksenkin ja vaatii aina parempaa ja parempaa tulosta työntekijöiltään. Kanssayrittäjiään hän kehotti keskittymään pipertämisen sijaan suuriin tavoitteisiin ja työntekoon.

Mitä jos tulos ei tulekaan vain niska limassa raatamalla? Ja vaikka tulisi, minkä arvoinen se on jos huippujohtajaakin (työntekijöineen) odottaa nurkan takana burn-out?

clerk-18915_1280

Nuoret teknologiayritykset tarjoavat joustoja ja mukavuuksia, ja Googlesta lähtien mindfulness- ja joogahetkiä. Miten saman saisi tarjolle julkiselle puolelle ja vanhempiin konserneihin? Kuinka paljon tutkimusta vaaditaan, jotta työelämässä ymmärretään levon ja hyvinvoinnin merkitys tuottavuudelle ja luovuudelle?

Työhyvinvointipalveluja tarjoavana en tietysti ole puolueeton, mutta kanssaihmisten hyvinvoinnin kannattaisi kiinnostaa ketä tahansa. Pahoinvointi maksaa, tarttuu ja vaikuttaa ympärillä oleviin sekä tuleviin sukupolviin.

Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu työnteon ihannointi. Sitten yksi kerrallaan huomaa, että raja tulee jossain vastaan. Että on alettava välittää itsestään. Toivon, että vastuu ei jää yksilön harteille mutta itsekin voi onneksi tehdä paljon.

Miten ennaltaehkäistä uupumista?

Levätä ennen kuin on pakko. Olla kuuntelematta ääntä joka sanoo, että vielä jaksaa. Tehdä itselle tärkeitä ja ravitsevia asioita. Työt eivät lopu koskaan mutta voimavarat kyllä, jos niitä ei tankkaa.

Kuunnella omaa kehoa ja sen viestejä ajoissa, kun se varoittaa kivuilla, säryillä, unettomuudella tai vastaavalla siitä, että nyt menee liian lujaa tai on liian iso taakka kannettavana. Kertoa tarpeistaan ja tunteistaan muille. Opetella rentoutumista tai meditointia.

Uupuminen pysäyttää ja voi tarjota monelle uuden suunnan ja itsestä huolehtimisen taidon. Mutta ne on mahdollista löytää ilman uupumistakin.

Edes hetken rauhaa

Yrittäjä-äitien Mamaonbis-lounaalla vitsailtiin siitä, että tässä porukassa kukaan ei nuku. On niin paljon tekemistä. Luulen ja toivon, että toteamus oli liioittelua. 

Jotkut päivät tai viikot (tai kuukaudet!) ovat kuitenkin kiireisempiä kuin toiset. Voi tuntua, että aikaa hengähtämiseen ei ole – on vain selviydyttävä.  Kiire ei kuitenkaan jatku samanlaisena kauaa, edes yhtä päivää. Jos on valppaana, huomaa myös kiireettömät hetket ja voi pysähtyä nauttimaan niistä. Ja ennaltaehkäisemään tulevaa kiirettä.

Entä kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle? Sairastuminen, avioero, unettomuus, työttömäksi jääminen, läheisen kuolema… Kaikilla on näistä joko omakohtaista kokemusta tai kokemuksia tuttavapiirissä. Haastavissa elämäntilanteissa voi tuntua mahdottomalta löytää aikaa itsestä huolehtimiselle. Neuvot liikkumisesta, syömisestä, lepäämisestä saati meditoinnista naurattavat tai suututtavat.

Mitä silloin voi tehdä? Helmikuussa Radio Helsingin haastattelussa minulta kysyttiin vastausta tällaiseen tilanteeseen. Kysymys on vaikea, eikä yhtä oikeaa vastausta ole. Jos on itse tilanteen sisällä, ratkaisu voi tuntua umpisolmulta.

Suru on surettava ja pettymyksestäkin pääsee paremmin läpi kuin kiertämällä. Omista perustarpeista huolehtiminen on kuitenkin keskeisintä. Missä voisin laskea rimaa ja mihin pyytää apua, jotta jaksaisin paremmin? Puhuin radiossa hyväksymisestä ja myötätunnosta. Jos ulkoisiin olosuhteisiin ei voi sillä hetkellä vaikuttaa, omaan mieleen vaikuttaminen on ainoa vaihtoehto. Voisiko tuntea myötätuntoa itseään kohtaan, ja sitä kautta löytää ehkä voimaa etsiä tukea?

Usein toivottomankin tuntuisen tilanteen hyväksyminen johtaa useammin toimintaan tai ratkaisuun kuin sen vastustaminen. Kun myönnät, ettet jaksa enää, haet todennäköisemmin apua kuin että väittäisit pärjääväsi. Kun myönnät, että on liian paljon tekemistä tai liian kova hoppu, teet todennäköisemmin asialle jotain.

En sano, että ”piristy” tai ”älä välitä” – tai että avun pyytäminen tai saaminen olisi välttämättä helppoa. Mutta on mahdollista olla pahentamatta tilannetta itse enempää ja löytää asioita, jotka auttavat jaksamaan. Mielen tarinat siitä, miksi tapahtui niin kuin tapahtui tai miksi ansaitsee kurjan tilanteen, eivät auta. Mutta jos mielen valjastaa myötätunnon ja muutoksen vahvistajaksi, alkaa helpottaa. Meditointirutiini ennaltaehkäisee uupumista ja auttaa vaikeissa tilanteissa.

Millaisia pieniä hetkiä, voisit löytää lepoon ja vain itsellesi? Milloin voisit olla itsellesi lempeä – kuka tai mikä auttaisi siinä? Vaikeita ja hyviä asioita voi olla elämässä yhtä aikaa. Kun muistamme hyviä kiitollisuudella, vaikeita on helpompi kestää.

Ihminen on ihmeellinen selvitytyjä. Sinuun saattaa sattua, mutta saat myös toivoa. Vankilavuosista selvinneen Nelson Mandelan tarina inspiroi aina. Hän oli päättänyt että vaikka vapaus riistetään, toivoa ne eivät voi häneltä ottaa. Aina on toivoa.

Yrittäjä-äidit onneksi pitävät yhtä ja Ihanaäiti-kampanjasivuilta löytyy myös lista tahoista, joista äidit voivat hakea apua. Tuetaan toisiamme haasteissa!

Ps. Aikalisä-videosarjassa annan vinkkejä normiarjen aikalisiin. Siihen miten arkisen aherruksen tai kiireen keskellä muistaisi pysähtyä ja huolehtia itsestään. Joistain vinkeistä saattaa olla apua myös haastavan tilanteen keskellä. Tilaa ilmaiset Aikalisä-vinkkivideot täältä.

**

Hidastamon blogi muuttaa tänne osoitteesta hidastamo.wordpress.com. Vanhat tekstit löydät sieltä!

Vinkkejä uupumisen ehkäisyyn

Tämän blogiteksti ei meinannut syntyä ollenkaan. Sanainen arkkuni tuntui tyhjenneen Rennompi arki-minikurssin luomiseen joululoman jälkeen. Mutta luonnoslaatikosta löytyi jotain inspiroivaa. Tekstiluonnos otsikolla ”Pelko vai rakkaus?”. Viimeaikaisten uutistenkin varjossa se tuntui sopivalta aiheelta.

Suurin osa meistä on palannut lomilta töihin. Osa virkistyneinä, osa lomasta väsyneinä. Rästihommat, uudet haasteet ja muutokset voivat pistää koetukselle. Tai se arki, joka ei muuttunutkaan niin kuin toivoi. Miten pitkästä keväästä selviää uupumatta ja ylikuormittumatta?

En tarjoa nyt peruslistaa liikunnasta, levosta ja ruokavaliosta, vaikka hyviä asioita ne ovatkin. Läsnäolo on tosi tärkeää myös. Haluan puhua jostain, joka on syvemmällä.

Joku viisas (mm. John Lennon, mutten usko, että hän asian keksi) on sanonut, että toimintaamme ohjaa joko rakkaus tai pelko.

Millaisiksi valintasi ja arkesi muodostuu, jos sitä ohjaa pelko? 

Haluatko antaa pelon ohjata elämääsi? Pelon siitä, ettet ole tarpeeksi hyvä tai nopea. Että menetät työpaikkasi, sairastut tai parisuhde hajoaa. Pelon, joka ohjaa vaatimaan itseltään enemmän kuin mihin pystyy. Tai pelon, joka estää Sinua tekemästä kaipaamaasi ratkaisua, rohkaistumasta.

View this post on Instagram

#winterbeach

A post shared by Sanna Iranta (@hidastamo) on

Kaikille tunteille on syynsä, mutta usein pelko on mukana tottumuksesta eikä varoittamassa oikeasta uhasta. Onneksi voimme valita.

Millaisia valintasi ovat, jos niitä ohjaa rakkaus? Rakkauden näkeminen ja kokeminen, sen kautta tekeminen.

Kun tunnet väsymystä, uupumusta tai olet valinnan edessä: Mitä rakkaus tekisi? Mikä olisi valintani, jos rakastaisin itseäni nyt enemmän? 

Mitä tapahtuu kun valitset rakkauden ja armollisuuden itseä kohtaan?

Teet aina parhaasi, riität sellaisena kuin olet, mutta uskallat välillä myös muuttua. Olet läsnä ja otat vastaan yhä useamman hetken – töissä ja kotona – itsestäsi ja muista huolta pitäen. Jos rakkaus kohdistuu aina vain muihin eikä ollenkaan itseen, silloinkin on uupumus vaarana.

Voit elää ja tehdä samat asiat – työsi, liikunnan, syömisen, ihmissuhteissa elämisen – rakkauden tai pelon kautta.

Miten erilaiselta tuo tekeminen tuntuukaan? Liikun ja syön terveellisesti, koska se tuntuu minusta hyvältä, ei sen takia, etten sairastuisi sokeritautiin. Pidän huolta lapsestani, koska rakastan häntä, en koska pelkään hänelle sattuvan jotain.

Pelosta irti päästäminen on vaikeaa, jos ei koe perusturvallisuutta. Vaikka olisi saanut kolhuja luottamukseensa elämänsä aikana, turvallisuuden tunnetta voi onneksi rakentaa uudelleen tukevammalle perustalle. Sisäinen turvapaikka, yksi iRest® Yoga Nidran vaiheista, on hyvä keino luoda voimavaroja ja turvallisuutta.

Kun turvallisuus ei tule ulkoa vaan sisältä, on helpompi rakastaa. Ja vaikeampi uupua.

**

Kuuden kerran iRest® Yoga Nidra -kurssi alkaa to 15.1. klo 17 Helsingissä. Kurssille mahtuu vielä mukaan muutama osallistuja, ilmoittaudu: hidastamo@gmail.com.