Mitä vastaat, kun hiljaisuus kysyy?

Vaikka ihminen olisi paikallaan, hänessä on silti liikettä. Ainakin hengitys, sydämen lyönnit, veren virtaus suonissa. Pitkiä venytyksiä suosivassa yin-joogassakin tapahtuu paljon, vaikka siltä ei ulkoisesti näytäkään. Pysähtyneessä asennossa hengitys sekä kehon ja mielen tuntemukset liikkuvat. Pysähtymisessäkin voi mennä syvemmälle.

Sama koskee hiljaisuutta. Näennäisesti se on äänetön ja tyhjä. Käytännössä hiljaisuudessa on vivahteita, eri asteita – ja väistämättä myös ääniä.

Elämämme on täynnä ääntä, epämielyttävästä hälystä ja keskeytyksistä puheensorinaan, lempeistä ja kauniista äänistä riehakkaisiin. Hiljaisuutta joutuu usein etsimään niin ympäriltään kuin sisältään.

kuva:
Tyler McRobert

 

Hiljaisuudessa on helpompi syventyä kuuntelemaan, ja tulla itse kuulluksi. Hiljaisuus kutsuu uteliaisuuteen – mitä kaikkea ”tyhjyydessä” on, mitä vihdoin pääsee kaiken äänen alta esiin?

Hiljainen retriitti on mahdollisuus pysähtyä. Mahdollisuus kysyä, mutta myös vain olla – ja  ehkä huomata vastaavansa johonkin, mitä hiljaisuus kysyy. Hiljaisuutta voi retriitin lisäksi löytää esimerkiksi luonnosta, saunasta tai joogasalilta.

Minulta hiljaisuus kysyy: ”Malttaisitko vain olla? Osaatko olla lempeä ja armollinen itsellesi? Muistatko, mikä tekee sinut onnelliseksi?”

Mitä hiljaisuus kysyy sinulta?

Sen jälkeen hiljaisuutta löytyy helpommin myös itsestä, kaiken hälinän keskellä.

 

Ps. Seuraava Hidastamon päiväretriitti järjestetään 14.10. Ilmoittaudu mukaan!

Siestalle!

Kiitetty Hidastamon Espanjan retriitti järjestetään taas maalis-huhtikuussa. Rentoudumme, meditoimme ja patikoimme Madridin ylänköseudulla kotimajoituksessa. Retriitin ilmoittautuminen päättyy 20.1.2017, joten varaa paikkasi pian! Lisätiedot.

villablancaetela

Etäältä näkee – matkakertomus Siesta-retriitiltä

Olen usein kirjoittanut siitä, kuinka levon kautta voi syntyä parhaat oivallukset suorittamisen sijaan. Mutta jälleen se oli todettava itse.

Hidastamon ensimmäinen Espanjan retriitti Madridin maaseudulla oli huikean rentouttava. Vaikka olin töissä-  eli ohjasin meditaatiota muutaman kerran päivässä ja vastasin yhdessä talon emännän kanssa siitä, että kaikilla on mukavat oltavat – rentouduin yllättävän paljon samalla. Samaa sanoivat osallistujat.

Retriitti on vetäytymistä, itsen tai jonkin asian äärelle. Meditaatioretriiteillä usein harjoitetaan meditaatiota paljon arkea suurempia määriä ja lisäksi osa tai koko retriitistä vietetään hiljaisuudessa. Hidastamon rento retriitti yhdisti meditaatiota, patikointia ja rentoutumista.

Espanjassa tukikohtanamme toimi espanjalais-suomalainen koti, jossa järjestetään myös flamencokursseja ja -retriittejä. Talon pihalla tepastelivat kanat ja kuistilla ihailimme kuukauden ikäisiä kissanpentuja. Oliivi-, manteli- ja päärynäpuiden lomasta paistoi huhtikuinen aurinko – joka kyllä yllätti vaaleahipiäiset.

Pienessä porukassa oli rento retkeillä kaikille sopivaan tahtiin. Lähiseudun talot ovat suurimmaksi osaksi kesämökkikäytössä, joten rauhallista oli. Välillä ihmettelimme, kun ketään ei näy missään, mutta kylän kaupasta ja ainoasta baarista löytyikin yhtäkkiä elämää. Pienten kylien verkosto loivat sopivat puitteet hengähdystauoille.

#siestaretriitti

Kuva, jonka @hidastamo julkaisi

Maistiaisen värikästä ja äänekästä espanjalaiselämää saimme lähikylän markkinoilla ja baari-illallisella. Yllättävintä oli kuitenkin lasku – kymmenen henkeä aterioi mahat täyteen samalla summalla, joka olisi Suomessa mennyt kahden hengen illalliseen.

Kaikki tarvitsevat taukoja ja lomaa. Ihminen ei jaksa palautumatta. Pienessä mittakaavassa tämä näkyy uniongelmissa. Moni uniongelmainen on saanut avun rentoutus- ja meditaatioharjoituksista. Retriitiltä rutiini on helppo tuoda mukaan arkeen.

Se, että arki katkeaa eikä voi/tarvitse tehdä rutiinihommia siivouksesta sähköpostin lukuun, on todella vapauttavaa. Uudenlaiset maisemat, tuoksut, äänet ja raikas ylänköseudun ilma virkistivät tällaista elämyshakuista erityisherkkää. Yllättävän pian myös fyysinen etäisyys Suomeen auttoi muistamaan jälleen mikä on tärkeää, mitä arjen keskellä ei niin selkeästi näe. Suomeen palattua arki on tuntunut kevyemmältä ja rakkaammalta.

Tauko teki siis hyvää, ja olisi voinut olla pidempikin. Kiitos kaikille asianosaisille! Ensi kerralla (jollainen varmasti tulee) viivymme vielä pidempään patikkareittien varrella meditoiden ja maisemista nauttien. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Seuraavasta Siestasta tiedotetaan Hidastajan uutiskirjeen lukijoille. Poimintoja retriittiläisten palautteesta voit lukea sivulta kokemuksia.