Miten jaksaa olla läsnä lapselle?

”- Onko meillä kiukkueläin kylässä? äiti kysyy samalla kun istuu Meinin edessä lattialla ja yrittää pukea hanskoja Meinin käsiin.  -On! Se on hyeena! Hirveä, vihainen hyeena! Meini karjahtaa ja murisee kuin hyeena. -Hyeena? Vau! äiti sanoo, mutta Meiniä ei naurata yhtään.” 

Elina Kauppilan Kamalan ihana päivä on lasten mindfulness-kirja, joka sisältää harjoitusten lisäksi tarinan Meinin ja äidin päivästä.  Tarinassa lempeä ja kärsivällinen äiti sanoittaa Meinin tunteita ja auttaa tätä löytämään päivästä kiitollisuuden aiheita.

Miksi opettaa lapsille mindfulnessia? Tutkimustietoa aiheesta löytyy, mutta Kauppila kiteyttää mielestäni hyvin: ”Lasten läsnäolo on kiistatonta, mutta hyväksyntä ja tietoisuus läsnäolosta eivät.– samalla kun yhtäältä suuri osa kokemuksesta on väliaikaista ja ohimenevää, toisaalta on mahdollista oppia pysyviä tunne- ja tietoisuustaitoja, joilla rauhoittuminen ja hyväksyvä tietoisuus tulevat mahdollisiksi.”

Vanhemmuuteen liittyvä kirjallisuus herättää tunteita, sillä on niin monta tapaa olla hyvä vanhempi. Äitinä sitä kokee helposti riittämättömyyden tunteita, joten tarinan äiti saa pohtimaan onko itsestä koskaan vastaavaan. Kuinka realistista on pystyä olemaan noin hyvin läsnä? Toisaalta, kun asia on tärkeä, miksei yrittäisi?

Tarina on toivottua vastapainoa sille, kuinka usein lapset nykyäänkin ovat kakkosluokan kansalaisia: päiväohjelma suunnitellaan aikuisten ehdoilla ja lasten toivotaan pysyvän poissa tieltä ja olevan kiltisti. Lapsen mielipiteiden ja huolien kuuntelu ja tunteiden sanoittaminen jää helposti arkikiireen alle. Kun ymmärretään mitä lapsi oikeasti tarvitsee kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi – kuuntelua, läsnäoloa ja sanoittamista (ja aikuisen vastuunottoa siitä, mitä lapsi jaksaa ja kestää) – nykymalli tuntuu varsin kummalliselta.

kamalan_ihana

 

Ongelma lienee siinä, että vanhemmat ovat väsyneitä jo valmiiksi eikä paukkuja ”ylimääräiseen” harjoitteluun kiinnostuksesta huolimatta usein ole. On helpointa toimia selkäytimellä. Oivallus syntyy kun tajuaa, että näiden harjoitusten avulla itsekin voi jaksaa paremmin, olla tietoisempi teoistaan ja paremmin läsnä kuin omat vanhemmat ehkä olivat.

Kirja sisältää kaikille sopivia mindfulness-harjoituksia, jotka ovat meditaatiota harjoittaneelle suurimmalta osin tuttuja. Mindfulness-perinteen lisäksi niissä hyödynnetään mm. kosketusta ja lapsen mielikuvitusta. Samankaltaisia harjoituksia olen ohjannut myös lapsi-vanhempi iRest-kursseilla ja ne ovat olleet hyvin pidettyjä. Harjoittelusta MBSR-metodin kehittäjä Jon Kabat-Zinn totesi muistaakseni Tietoinen vanhemmuus-kirjassa, että lapsia ei voi pakottaa meditoimaan tai tekemään mitään harjoituksia. Mutta omalla esimerkillään voi herättää mielenkiinnon.

Se mikä tulee toisilta luonnostaan, vaatii toisilta sitkeää harjoittelua. En usko, että kirjan menetelmät ja harjoitukset sopivat jokaiseen tilanteeseen ja jokaiselle lapselle – saati jokaisena ikäkautena. Mutta uskon vakaasti, että kun näitä taitoja arjessa säännöllisesti harjoittelee, harjoitus tuottaa hedelmää. Usein haluaisimme nopeita tuloksia. Mutta aivot ja käytösmallit muuttuvat hitaasti. Niiden muuttaminen kuitenkin kannattaa – sillä ne lisäävät lapsen, aikuisen ja koko perheen hyvinvointia.

Tutkitusti vahvistamalla hyvää käytöstä kehuilla saadaan parempaa aikaan kuin kieltämällä ja moittimalla. Itse koen, että sanoittamisen ja kuuntelun lisäksi  on myös tärkeää kertoa miltä toisista tuntuu jos heitä satuttaa tai rikkoo heidän tavaroitaan. Tämä lisää empatiakykyä hyvän toivomisen ohella. Lapsen tunteiden sanoittamisesta ei myöskään ole iloa, jos ei osaa sanoittaa omiaan. On tärkeää antaa myös malli siitä, miten aikuinen voi toimia ollessaan väsynyt tai turhautunut. Tarinassa Meinin äiti pyytää mummolta anteeksi rikkoutunutta tavaraa, koska ei ollut järjestänyt lapselle mieluisaa tekemistä. Ottaakohan äiti vähän liikaa vastuulleen? Kaikkea ei voi eikä ehdi ennakoida.

Useimmiten oma lapseni leikkii mielummin Ryhmä Hauta tai rakentaa legoilla, kuin tekee jotain harjoitusta äidin kanssa. Mutta joskus joogaamme tai ihmettelemme maailmaa yhdessä. En kuitenkaan usko, että nuo pienet yhteiset hetket menevät hukkaan kunhan niitä en väkisin yritä tunkea lapsen ”harrastukseksi”. Ja kuten olen aiemmin todennut, kun itse meditoin, olen parempi äiti. Tulen lukemaan Kamalan ihanaa päivää paljon lapselleni ja se motivoi tekemään myös harjoituksia arjessa, lapsen kanssa tai ilman.

Mikään ei ole niin tärkeää

…kuin puutarhanhoito. Eikä sekään ole niin tärkeää.

Tämä kiinalainen sananlasku tuli mieleeni kun kuulin Radio Helsingistä sattumalta puutarhakasvien esikasvatusvinkkejä. Olen pari vuotta sitten siirtynyt ostamaan taimeni valmiina, mutta jutustelun kuuntelu sai multasormen syyhyämään.

Takatalvi on iskenyt jo muutamaan otteeseen, mutta haistan kevään ilmassa. Jokainen paljas nurmialue ja iltarastaan laulu aiheuttaa sisäistä hihitystä. Kohta pääsee mylläämään pihaa! Puutarhanhoito, on se sitten ruohonleikkuuta, maan muokkausta, istuttamista tai kitkemistä, on minusta äärimmäisen terapeuttista. Enkä ole ainoa, joka ajattelee näin.

photo-1438109382753-8368e7e1e7cf

Läsnäolo- ja rentoutumisharjoitus voi olla jotain muuta kuin ”virallinen ohjattu” harjoitus. Joku kokee ajan tajun ja murheiden häviävän kangaspuiden ääressä, toinen maalatessa, kolmas lenkillä. Suomalaisen perusmeditaatiota ovat hiihto ja sauna. Kun keskittyy siihen mitä tekee (tai olemiseen) ja unohtaa muun.

Hidastajalle, joka kaipaa hyödyllistä harrastusta tai kärsivällisyysharjoitusta, suosittelen hyötykasviviljelyä. Kasvit vaativat pitkäjänteistä hoitoa ja pienistäkin tuloksista on iloinen. Aina ei meinaan onnistu, ja sääolosuhteetkin vaikuttavat…. Kasvukausi on elämän ja ilmiöiden luonnollisesta kulusta: syntymä, kasvu, vakiintuminen, rappeutuminen, kuolema. Muutoksen ja yllätysten väistämättömyyttäkin voi tulla käsitelleeksi samalla. Samalla kun ei oikeastaan ajattele mitään. Samalla kun vain kitkee, kastelee ja hoivaa.

Kun puutarhanhoitoa ei ota liian tavoitteellisesti, mieli kiittää.

Paremmaksi kuuntelijaksi

Sanotaan, että ihmisellä on yksi suu ja kaksi korvaa sen takia, että korvia olisi tarkoitus käyttää enemmän.

Puhua pitää kun on asiaa, mutta nyt puhun kuuntelemisesta.

Milloin olet todella pysähtynyt vain kuuntelemaan, ilman että ajaudut omiin ajatuksiisi, puuhaat muuta tai pohdit mitä vastata toiselle, ehkä keskeyttäen? 

Meditaatiota ohjatessani pyydän usein kuuntelemaan koko keholla eikä vain korvilla. Miltä tuntuu kuunnella herkästi koko keholla aistien? Meditaatiossa kuunnellaan itseä, mutta samaa voi soveltaa keskustelussa.

Miltä tuntuu aistia kehon kieltä ja rivien välistä? Miltä tuntuu huomioida omaa kehoaan ja mieltään vähän samalla kun kuuntelee toista?

Itse opettelen kuuntelua jatkuvasti. Olen vikkelä arvailemaan mihin toisen puhe on menossa (usein väärin..). Oman kehon ja mielen tuntemusten tarkkailu samalla kun kuuntelee toista auttaa itse asiassa pitämään suun kiinni pidempään.  Läsnäoleva kuuntelu pidentää myös harkinta-aikaa jos on taipumus aina lähtee toisen tarinaan mukaan tai ratkaisijaksi.

sateenvarjo

Joskus kaipaamme suojaa itsemme ja kuunneltavan välille. Monet erityisherkät kokevat toisen tunnetilat liiankin vahvasti. Kuunteleminen onnistuu silloin paremmin esimerkiksi kuvitellun lasiseinän takaa. Toisen mieliala ei tartu, mutta olet silti vuorovaikutuksessa ja elämässä on enemmän värejä. Et voi kontrolloida mitä sanotaan, mutta omia reaktioitasi voit.

Kun todella kuuntelee, sanat tulevat harkitummin – ja aina niitä ei tarvitse ollenkaan.  Läsnäoleva kuuntelija voi auttaa puhujaa löytämään itse ratkaisunsa. Herkkä kuuntelu aistii myös toisen oikean viestin vaikka se olisi ristissä sanojen kanssa.

Kuuntele. Ja pyydä sitä myös muilta.

Katse ruudusta pilviin

Istuessani juhannuspäivänä saunan lauteilla se iski. Lomaolo. Seuraavalle viikolle suunnitellut pari työpäivää alkoivat ahdistaa. Olin vahingossa juhannusta viettäessäni sinkauttanut itseni lomamoodiin ja sieltä täytyi vielä kömpiä takaisin töihin. Aloitin liki huomaamatta suosittelemani loivan laskun kohti lomaa ja nyt täytyi elää sen seurausten kanssa. 

Yrittäjäkin kaipaa lomaa. Arjessa työ ja vapaa-aika sekoittuvat ja montaa yrittäjää – minä mukaan lukien – se ei useimmiten edes haittaa.  Mutta kun työtä tekee täydellä sydämellä ja sen tuo usein myös kotiin, haluaa välillä unohtaa kaikki työasiat.

Olen suunnitellut pitkään psykologian opintojen aloittamista avoimessa yliopistossa ja yksi vaihtoehto oli aloittaa ne loman aikana. Houkutus kasata lomalle kaikenlaista mitä ei muuten ehdi on suuri, mutta silloin lomassa ja arjessa ei olekaan paljoa eroa. Pysyin tiukkana: loma on lomaa, opiskelu erikseen.

meri_sininen

Mitä sitten aion tehdä?

Netissä näkyvin piirre on someloma tai digipaasto, miksi sitä haluaakin kutsua. Blogin kirjoittaminen ja läsnäolo sosiaalisessa mediassa kuuluvat nyky-yrittäjyyteen ja nautin kyllä niistä, mutten tietokoneella istumisesta. Kännykän selailu on myös luikerrellut vapaahetkiini. Aionkin pitää näppini näppäimistöltä ja pidättäytyä postaamasta Hidastamon ja henkilökohtaiseen profiiliini Facebookissa, twitterissä tai blogissa. Tiedän, että vuosien mittaan syntyneiden tapojen takia se tulee olemaan vaikeaa. Ja juuri siksi niin tarpeellista. Ehdottomuuden sijaan saatan sallia itselleni pari instagram-päivitystä.

Moni muukin on someloma-linjalla. Entä sinä? Niin ristiriitaista kun se onkin, mikset inspiroisi muitakin somelomaan hashtägillä #someloma ?

Aion myös lukea, ihan rehellistä hömppää pitkästä aikaa. Ja myös mielenkiintoisia kirjoja meditaatioon ja henkiseen kasvuun liittyen. Meditaatio on osa elämääni, ei pelkästään työtäni. Siksi se kulkee mukana lomallekin – nyt sille on normaalia enemmänkin aikaa ja paikkoja.Yksi loistava meditointipaikka Suomen suvessa on laituri. Suosittelen! Kirjoista ja meditaatioharjoituksesta tulevat oivallukset toki tukevat minua työssäni.

Lisäksi aion lomailla perheeni kanssa luonnon keskellä. Olla läsnä, kuulla ja nähdä. Ja nauttia etäisyyden tuomasta selkeämmästä näkemyksestä. Tiedän jo etukäteen kokemuksesta, että loma tuo lisää puhtia ja uutta suuntaa. Aion myös muistaa, että muulloinkin on lomaa. Kun toitotetaan, että Suomen kesä on lyhyt, unohdetaan samalla muut huhti-lokakuun valoisat, raikkaat tai lämpimät hetket. Mahdollisuuksia miellyttäviin taukoihin ja minilomiin on muulloinkin – jopa talvella.

Tiedän, että kaikilla ei ole mahdollisuutta pitää lomaa mutta toivon teille yhtä lailla lepposia kesäpäiviä. Vuorokaudessa on monta tuntia ja puistot, metsät ja rannat ovat kaikille avoinna. Ja taivaalla liikkuvat pilvet, joita seuraamalla muistaa kaiken muuttuvaisuuden ja arvostaa tätä hetkeä. Nosta katseesi ruudusta ja katso niitä nyt!

 

Viimeinen kurssi, jonka käyt

Joku kysyi henkiseltä opettajalta Eckhart Tollelta, mikä workshop hänen kannattaisi valita laajasta henkisyyteen keskittyvän järjestön tarjonnasta. Tolle vastasi: ”Tiedosta hengityksesi aina kun voit, aina kun muistat. Kun teet niin, syntyy suurempia muutoksia kuin kaikista näistä kursseista yhteensä.”

Hyvä olo näyttää välillä olevan seuraavan workshopin, luetun kirjan, tavatun gurun tai käydyn kurssin takana. Tavaroiden kuluttamisen jälkeen (tai ohella) meistä on tullut palveluiden kuluttajia.

Toisaalta hyvä, että henkisyys kiinnostaa tavaran sijaan, mutta hyvä olo näyttää tässäkin shoppailussa seuraavan vasta kun ”minä vain ensin” käyn kurssin x tai y. Kurssin opit – kuten hengityksen tarkkailu – eivät myöskään muuta mitään jos ei itse harjoittele niitä säännöllisesti, elä niitä todeksi.

Mitä jos ulkoisten kurssien ja oppien sijaan katsoisit sisään päin? Aistisit omaa kehoasi ja hengitystäsi eri tilanteissa? Pysähtyisit kuuntelemaan itseäsi joka päivä?

photo-1414849424631-8b18529a81ca

Olen elinikäisen oppimisen kannattaja ja intoudun vähän väliä uusista opiskeluaiheista. Kannatan myös päivittäistä harjoitusta – esim. meditaatiota, hengityksen tarkkailua, myötätunnon tai kiitollisuuden harjoittelua. Mutta opiskelu tai harjoittaminen ei lähde vajavaisuuden tunteesta, pakosta tai tarpeesta muuttaa jotain jos on löytänyt sisäistä rauhaa ja hyväksyvää läsnäoloa. Silloin ei välttämättä koe tarvitsevansa uutta kurssia tai näkökulmaa. Tai osallistuu innostuksesta, ei riittämättömyyden tai puutteen vuoksi. Workshopit voivat auttaa olennaisen muistamisessa, mutta onnea ei enää etsi sieltä.

Mikä olisi viimeinen kurssi jonka käyt? Jonka avulla kaikkit muut kurssit olisivat vain kertausta, tarpeettomia, tai joihin osallistuisit tyynenä ja innostuneena riippumatta lopputuloksista?

***

Ps. Läsnäoloon ja sisäiseen rauhaan tutustumisessa on monta tietä. Yksi on Yoga Nidran kautta, jota ohjaan iRest-kursseillani. Näitä teemoja käsitellään myös Aikalisä-valmennuksessa ja sen ohjatuissa meditaatioissa. Aikalisään ilmoittautuminen päättyy 18.5.

 

Unelmien nykyhetki

On unelmia ja unelmia.

Toiset haaveilevat siitä, että kalenteri olisi tyhjempi. Toiset siitä, että kalenterissa olisi jotain. Jotkut haaveilevat maailmanympärimatkasta. Jotkut siitä, että olisi varaa bussilippuun. Yksi etsii unelmien kumppania. Toinen toivoo, että uskaltaisi lähteä huonosta parisuhteesta.

Unelmien toteuttamista ja elämänmuutostrendiä on viime aikoina kritisoitu. Ja osin syystä. Kokemustennälkä saattaa kasvaa syödessä ja aina unelman toteutuminen ei ole realistinen vaihtoehto – tai toteutuessaan sitä mitä ajatteli. Silloin joutuu käsittelemään pettymyksen tai etsimään aina vaan uutta unelmaa.

Onko onnen tavoittelusta siis tullut sen este?

Se mikä on uhkarohkeaa unelmien tavoittelua, riippuu ihmisestä. Huonoa tilannetta ei tarvitse sietää, vaan sitä voi pyrkiä muuttamaan. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse muuttaa kerralla. Itse elin nuorempana paljon muiden toiveiden mukaan enkä uskaltanut toteuttaa itseäni niin kuin olisin halunnut. Pikku hiljaa rohkaistuin – kuin kastelemalla varpaita kuumaan veteen. Nyt elämäni on sellaista mistä vain haaveilin viisi vuotta sitten. En kadu elämänmuutosta ja unelmien tavoittelua. Edelleen toki tasapainottelen pelkän olemisen ja tekemisen välillä.

Filosofi Frank Martela käyttää onnellisuuden kuvailussa hauskoja termeja. Suhtelo kertoo siitä, että ihminen ei ole yksilö vaan onni rakentuu suhteessa muihin. Valonöörillä on elämänhallinta ja -taito kunnossa. Onnen tavoittelun sijaan tärkeää on itsensä toteuttaminen – se että saisi valita itse mitä tekee ja löytäisi kykyjä toteuttaa itseään. Myös läheisyys ja hyvän tekeminen tuovat Martelan mukaan onnea.

Jos elää muiden odotusten ja toiveiden mukaan, rohkaisu ja tuki muutokseen voi olla tarpeen. Kaikki eivät voi ruveta taiteilijoiksi (ja tuskin haluavatkaan) mutta suurin osa life-coacheistakin varmasti kannustaa omannäköisiin valintoihin ensin pienemmässä mittakaavassa. Niille, jotka jäävät stressaavaan työhön tai ihmissuhteeseen, koska eivät uskalla ottaa ensimmäistä askelta, elämäntaidon valmennus tai vastaava voi tarjota tukea omien vahvuuksien ja voimavarojen löytämiseen. Terapiaa se ei luonnollisestikaan korvaa.

Koska unelmia on niin erilaisia, kukaan ei voi sanoa Sinulle mitä tehdä. Sen tiedät vain Sinä itse. Mutta miten kuulla itseään kaikkien muiden neuvojen ja paineiden alla? Miten rohkaistua tekemään oman sisäisen äänensä mukaan ja tavoittelemaan sopivan kokoisia unelmia? Entä miten osata nauttia tästä hetkestä ilman, että onni on aina vasta nurkan takana?

maailmanpyörä_unsplash

Niin kuin parisuhteissakin, vaihtamalla ei aina saa parempaa ja uuden hohto voi hävitä. Olet edelleen sama ihminen, vaikka ulkoiset olosuhteet muuttuisivat. Siksi parasta onkin opetella tuntemaan itsensä ja kuuntelemaan itseään. Ja ottamaan vastaan nykyhetki, myös negatiiviset tunteet. Elämässä on paljon värejä eikä hyvinvointi tarkoita väkisin hymyilyä.  Tunteilla on tarkoituksensa ja viestinsä.

Itse pyrin nauttimaan ja olemaan kiitollinen siitä mitä minulla jo on – antaen kuitenkin itselleni vapauden toteuttaa haaveitani. Tämä balanssi yhdistettynä Martelan mainitsemiin läheisyyteen ja hyvän tekemiseen osuu minusta aika lähelle onnea. Menneestä oppineena tiedän, että haaveet voivat toteutua. Tiedän myös, että aina ne eivät kuitenkaan toteudu enkä halua sitoa onneani niihin. Sisäiset tavoitteet tuovatkin tutkitusti enemmän iloa kuin ulkoiset.

Unelmia saa siis olla mutta niitä voi toteuttaa aina vain tästä hetkestä käsin. Unelmien ei tarvitse olla suureellisia. Moni tulee iloiseksi ja onnelliseksi pienestä: Uranvaihdon sijaan kokeilee sitä nuoruuden haaveharrastusta. Opettelee sanomaan useammin ei tai puhumaan tarpeistaan.  Tai siitä, että hoitaa itseään käymällä luontaishoidoissa tai vähentämällä työaikaa 10%:lla.

Millainen Sinun rennomman arjen haaveesi – tai ikuinen unelmasi on? Miten päästä sitku-elämästä nytku-elämään?

Ensimmäinen vinkkini on tehdä joka päivä jotain, mistä nautit.

Lisää vinkkejä löydät lyhyiden videoiden Aikalisä-sarjasta, jonka ensimmäinen osa on julkaistu – katso täältä! 

 

Vinkkejä tekemättömyyden opetteluun

Työsähköpostien lukua vapaalla. Videoiden katselua syödessä. Metromatkan käyttäminen hyödyllisesti. Siivoamista tai liikkumista silloinkin kun haluaisi levätä.

Vaikka emme ihannoisi tehokkuutta tai ajattelisi olevamme suorittajia, ylläolevia hetkiä luikertelee arkeen helposti. Äidit ovat mestariesimerkkejä multitaskaamisesta ja monen langan hallussa pitämisen taidosta voi olla hyötyä. Mutta kukaan ei jaksa – eikä kenenkään tarvitse olla – koko ajan tehokas. Aivot ja ihminen tarvitsevat lepoa.

Olen puhunut joutilaisuuden hyödyistä mm. Lupa laiskotella-tekstissä. Päiväunien ja päivittäisen meditaation terveys- ja muista eduista on paljon tutkimusta. Se on hyvä. Mutta tekemättömyydellä on minusta ihan arvo itsessäänkin. Miksi?

Sen lisäksi että mm. saamme lepoa ja stressitaso laskee, saamme parhaimmillaan muistutuksen siitä, että ollakseen arvokas ei tarvitse tehdä mitään. Jokainen meistä on itsessään hyvä ja tärkeä. Että lepoa ja tekemättömyyttä voi olla muutenkin kuin väsymyksen takia tai palkkiona tekemisestä. Että olemme paljon muutakin kuin mitä osaamme ja teemme työksemme.

Minusta jokaisella on oikeus tulla rakastetuksi ja tuntea hyvää oloa ilman saavutuksia tai jatkuvaa puurtamista. Mahdollisuus nauttia siitä, miltä tuntuu pelkkä oleminen vailla tavoitteita, pyrkimyksiä ja mielen kertomia tarinoita siitä mitä pitäisi tehdä tai mitä muut ajattelevat.

Miten sitten ajaudumme tehokkuuteen ja tekemiseen? Moni vastaisi, että kun on pakko. Että muuten ei ehdi kaikkea mitä pitäisi tai haluaa. Tai ettei ole varaa tai mahdollisuutta olla tekemättä mitään.

Väittäisin, että usein on kyse myös tiedostamattomista valinnoista. Tavat tehdä asioita tarttuvat läheisiltämme lapsuudessa, ympäröivästä kulttuurista, työpaikan rytmistä. Isovanhemmillamme ei ole ollut vaihtoehtoa, töitä on ollut pakko tehdä paljon jotta olisi syötävää ja katto pään päällä. Ja usein emme halua erottua joukosta. Tehokkaassa porukassa haluaa olla tehokas.

Hyppää hetkeksi kuskin paikalta.
Hyppää hetkeksi kuskin paikalta.

Oli syiden kimppu millainen tahansa, suuntaa voi vaihtaa tietoisesti opettelemalla uudenlaisia tekemisen ja olemisen tapoja, ja tekemättömyyttä. Vinkkini siihen:

Ensin pitää tunnistaa se, mihin toivoo muutosta. Voit bongailla tarpeettoman tehokkaita hetkiä. Kun löydät sellaisen, älä soimaa itseäsi vaan kiitä: Nyt voit tehdä tietoisia valintoja, nyt on mahdollisuus pysähtyä. Voinko tehdä tämän asian hitaammin tai vaikka vasta huomenna? Laittaisinko nyt kännykän tai tietokoneen loppupäiväksi kiinni? 

On inhimillistä, että pysähtyminen tuntuu vaikealta tai nostaa mieleen tekemättömiä töitä tai vaikeita asioita. Läsnäolo- ja myötätuntoharjoitukset voivat auttaa. Katso ympärillesi, ota vastaan se mitä näet ja kuulet ympäristössä. Aisti miltä kehossa tuntuu, miltä hengitys tuntuu. Millaisia rohkaisevia sanoja voisit sanoa itsellesi?

Haluatko tehdä kaiken aina itse? Voisitko hypätä kuskin paikalta ja katsoa minne muut sen ohjaavat? Tai tarvitseeko se ohjausta lainkaan?

Uusien tapojen opettelussa auttaa myös toisto, kertaus, säännöllisyys… Valitsisitko yhden asian, jonka jätät tekemättä joka päivä? Tai säännöllisen ajan rentoutukselle, meditoinnille tai päiväunille? Itsesi kehumiselle?

Vai kävisitkö nyt vain hetkeksi loikomaan kattoon katsellen? Se on arvokasta.

Helpotusta riittämättömyyteen

Katselin jokin aika sitten tanssijaystäviäni lavalla. Läsnäoloa ja taituruutta, joka syntyy lahjakkuudesta ja kovasta treenistä.

Ennen esitystä he hermoilivat, ja esityksen jälkeen he ottivat kehuja vastaan kiemurrellen. Esiintyjät kohtaavat paineita, mutta riittämättömyys voi vaivata ketä tahansa töissä tai kotona.

Kärsin itsekin välillä huijarisyndroomasta. Tiedättehän, ajattelee kohta paljastuvansa. Kohta joku huomaa, etten osaakaan mitään. Käsitys omista taidoista on eri kuin se, mitä kehut ja palaute kertovat.

Tanssinopettajuuden alkuaikoina huomasin aina ne osat tunnista kun epäröin. Kun en osannut vastata kysymykseen tai joku ei tullut samalle tunnille uudelleen. Huomio ei kiinnittynyt onnistumisiin vaan kaikkeen mikä meni pieleen. Nyt meditaatiota ohjatessani tai blogia kirjoittaessani saatan joskus verrata itseäni maailmankuuluihin konkareihin. Mitä järkeä minun on sanoa tästä mitään?

Kuvalähde
Kuvalähde

Pikku hiljaa olen alkanut riittää itselleni.

Olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, tässä hetkessä. En tällä hetkellä voi tietää enemmän kuin tiedän tai osata enempää kuin mitä nyt osaan. Kaikki se mitä olen kokenut on tuonut minut tähän hetkeen, nyt voin jakaa vain sitä. Ja jatkaa siitä.

Opettajana ja ohjaajana olen harjoitellut näyttämään vajavaisuuteni. Sen lisäksi, että se helpottaa omaa oloani, se helpottaa muidenkin läsnäolijoiden paineita ja muistuttaa, että kukaan meistä ei ole täydellinen. Ihmisiä ollaan, täydellisen epätäydellisiä.

Richard Millerin (iRest Yoga Nidran kehittäjä) opettaja totesi tälle, että valaistumisen etsiminen oli hänen valaistumisensa tiellä.  Asioiden ja muutoksen tavoittelu tai tarkat odotukset estävät meitä kokemasta tämän hetken.

Tämä siis riittää, mutta haluan silti mielelläni oppia lisää. Oppiminen ei vaan enää kumpua juurikaan vajavaisuuden tunteesta vaan omasta kiinnostuksesta ja halusta.

Riittämättämyyden tunteita edelleen toki tulee, mutta niitä on helpompi ottaa vastaan ja kuunnella: Millaisia tunteita, uskomuksia tai tarpeita on sen takana? Millaista toimintaa se toivoo? Ja haasteista usein myös oppii.

Missä asioissa Sinun on vaikea kuulla myönteistä palautetta? Milloin yrität olla parempi tai tietävämpi kuin mitä oikeastaan olet? Mitä tavoittelet kynsin hampain? Kuka hyötyisi jos myöntäisit, että tämä – tässä ja nyt – riittää? Kerro kommenteissa!

Buddhalaisen opettajan James Low’n sanoin:

”Kaikki mitä teet on kuorrutusta kakun päällä, mutta kakku ei tarvitse kuorrutusta, kakku itsesssään on hyvää.”

Miten olen alkanut riittää itselleni? Iso rooli on meditaatiolla. Ohjaan vuoden toisen 6 viikon iRest-meditaatiokurssin 12.3. alkaen Helsingissä, ilmoittautuminen on alkanut!

Vieraskirjoitus: Kylmää sadetta kasvoillani

Hidastamon blogissa vierailee Elina Kauppila:

Harmaana maanantaina sataa taas. On niin pimeää, että on vaikea uskoa, että nyt on päivä ja että nyt on se kirkkain hetki. On minun vuoroni viedä lapset hoitoon ja vasta eteisessä tajuan, että ulkona sataa kylmää joulukuun vettä taivaan täydeltä. Lapset eivät halua laittaa kuravaatteita enkä minäkään rehellisesti sanottuna halua niitä heille pukea. Juuri siinä minä haluaisin muuttaa jonnekin kääntöpiirien väliselle paratiisimaiselle alueelle ja viedä mukanani kaikki rakkaani. Unohtaa märän ja kylmän.

Minulla on kuitenkin taika tähän arjen vaivaan. Se on niin yksinkertainen keino, että monesti sen harjoittaminen tuntuu turhalta. Se on niin mutkatonta, että se on helppoa ohittaa ajattelemalla, että kyllähän minä siihen pystyn, mutta teen sen huomenna. Että nyt en ehdi. Että nyt on muutakin tärkeää. Vaikka juuri se on oikeasti olennaista.

rain_raindrop_interference

Moni varmasti arvaa jo, mistä puhun. Puhun tietoisesta läsnäolosta, tässä hetkessä elämisestä ja tämän hetken tuntemusten hyväksymisestä.

Aloitan siinä eteisen lattialla: vain tämä hetki. Vain nämä sukat, tämä saapas. Vain tämä ärtymys, vain tämä hellyys. Vain tämä lapsi tässä, vain tämä hiki. Vain tämä nosto, vain tämä silitys ja suukko. Vain tämä stressi, vain tämä hassuttelu. Sitten on tämä suuri kiitos sinulle, rakas pieni, että jaksoit pukea. Ja kiitos sinulle, toinen pieni rakas, että jaksoit odottaa.

Ulkona sade pieksee kasvoja, mutta minun on lämmin. Hymyilen, koska sadepisarat tuntuvat oikeastaan aika ihanilta ihollani. Askeleeni tuntuvat jalkapohjissani vakailta tänään. Vaunuja työntäessä minun tulee epämukavasti hiki ja kohta bussikin kiitää risteyksen toisella puolen ohi pysäkin. Niin me kävelemme koko matkan. Sateisella ja tuulisella Sturenkadun sillalla teen jokaisesta askeleesta tietoisen. Huomaan jalkani, jalkapohjani, nivuseni, polveni. Jo ennen sillan puoliväliä oma ärtymykseni on muuttunut hassuksi hilpeydeksi. Juuri tässä, juuri nyt ei ole mitään ongelmaa. Olen onnellinen ja onnekas.

Minä otan tämän taivaan harmauden helposti sisälleni kannettavakseni annettuna. Jos unohdan olla läsnä, humpsahdan valitukseen, joka on tiettyyn asiaan liittyvä oletus, kuten “Tämä on kamalaa, on niin loputtoman pimeää ja märkää, hirveä Suomi, kaamea talvi eikä ole luntakaan”. Eihän se niin ole. Minun on lämmin, minulla on vaatteita, rakkaita ja iloa.

Jos muistan olla läsnä, huomaan, että valtaosan ajasta kaikki on hyvin. En tarkoita tällä, että negatiiviset tunteet pitäisi kieltää. Päinvastoin, niitä on ja saa olla. Se, mitä tarkoitan, on että emme lisäisi niihin. Ettemme tekisi ikävistä asioista ainoita totuuksia ja antaisi niiden livahtaa määrittäväksi osaksi elämäämme. Torjunta ja ärtymys siitä, kuinka asioiden pitäisi olla, ovat sitä, että lisään itse omaan epämukavuuteeni. Jos sen sijaan vain totean siinä hetkessä läsnäollen, että näin on asia, enkä lähde pakenemaan, ikävä tunne saattaa hellittää piankin. Saappaiden pukeminen muuttuu helposti leikiksi, vaikka hetkeä aikaisemmin ne olivat ikävin kuviteltavissa oleva asia.

Sataa, mutta antaa sataa vain. <3

Elina Kauppila

PS. Tammikuussa opiskelemme huomaamaan päivittäisiä ilonaiheita Onni & hoivassa kurssilla Läsnäolon ilo. Lue lisää www.onnijahoiva.fi tai https://www.facebook.com/events/1512497845670935/ .

elina Kirjoittaja on helsinkiläinen vuorovaikutuskouluttaja ja yrittäjä,  joka on harjoittanut säännöllistä meditaatiota useita vuosia ja on  mielestään sen ansiosta parempi puoliso, parempi äiti ja parempi  ystävä.