Oma napa vai muidenkin?

| 0 comments

Olen välillä pohtinut, onko henkinen kasvu tai unelmien toteuttaminen itsekästä.

Uppoaako itsetutkiskelua ja mietiskelyä harjoittava omaan napaansa? Onko mindfulness vain keino unohtaa maailman ongelmat? Kehittääkö joogaa harrastava vain ulkomuotoaan vai myös ystävällisyyttä? Unohtaako unelmiaan – vaikkapa hidastamista – tavoitellessaan läheisensä ja apua tarvitsevat?

Mahdollisuuksia on molempiin. Toiset löytävät halunsa vaikuttaa, toiset unohtavat muut. Self-help-trendi leviää hyväosaisessa maailmassa, mutta unelmointi ja hyvät teot ovat kaikkien ulottuvilla.

Kirjoitan yleensä ihmisille, joilla on taipumus huolehtia muiden tarpeista ennen omiaan ja tuntevat helposti syyllisyyttä omien haaveiden tavoittelusta. Liika tunnollisuus voi uuvuttaa. Olen opetellut itsestä huolehtimista ja omien rajojen vetämistä nyt useamman vuoden. Matkalla tähän pisteeseen osallistumiseni yhteiskunnallisesti väheni radikaalisti. Minusta maailma muuttuu kun sitä muutetaan ja nuorempana olin aktiivisesti mukana useissa järjestöissä. Se vei paitsi aikaa myös voimia, toki antoikin paljon.

Herkälle ihmiselle maailman ongelmien määrä voi tuntua luhistavalta. Olisi niin paljon tehtävää ja silti valmista ei tule. Vapautin itseni järjestövastuusta, opettelin sanomaan ei ja siirryin rivijäseneksi ja kuukausilahjoittajaksi. Nyt kun oma tankkini on enemmän täynnä ja osaan huolehtia paremmin itsestäni, koen taas voivani jakaa ja osallistua enemmän paremman maailman luomiseen.

Itsetutkiskelun ja henkisen kehityksen myötä löytyvät usein myös unelmat. Omaa onnea etsiessään muiden asema elämässä voi muuttua. Ihmissuhde voi katketa, välit vanhempiin viilentyä, lapset keikkua muutoksissa mukana. Vaihtelu on luonnollista ja liikaa muille elänyt tarvitsee itsenäisyytensä löytääkseen tasapainon. Mutta matkalla voi ottaa muutkin huomioon.

Vipassana-meditaatiota (tarkkaillaan hyväksyvästi sitä, mitä tapahtuu) harjoittavien keskuudessa tehdään yleisesti myös metta-meditaatiota. Loving kindness eli rakastavan ystävällisyyden meditaatiossa onnea ja terveyttä toivotetaan ensin itselle ja sitten muille – ystävästä viholliseen ja koko luomakuntaan.

Pelkkää mindfulness-harjoittelua voi soveltaa mihin vaan, jopa rikolliseen toimintaan tai riistoyrittämiseen. Jotkut puhuvatkin McMindfulness-ilmiöstä. Metan mukana tulee arvonäkökulma. On tärkeää toivoa itselleen hyvää, ja myös muille lähellä ja kaukana. Buddhalaisuuden neljään jaloon asenteeseen kuuluvat lisäksi ilo, tasapuolisuus ja myötätunto.

oma napa ja muiden

Joogaharjoitus taas monesti keskittyy fyysiseen puoleen, mutta joogafilosofia tarjoaa laajasti moraalisia ohjeita. Yamat ja niyamat opastavat asennoitumisessa toisia ja itseä kohtaan. Kymmenen käskyn kaltaisia eettisiä ohjeita löytyy useimmista filosofisista ja uskonnollisista perinteistä. Uskonnolliset johtajat ovat usein ottaneet kantaa esim. ilmaston suojelemiseksi.

Omat arvonsa voi tietenkin rakentaa itse, mutta eri traditioiden ohjeissa toistuvia teemoja kannattaa makustella. Uskon hyvien tekojen hyödyttävän muiden lisäksi myös itseä. Tutkimusten mukaan auttaminen tuo elämään sisältöä ja sisäinen kehitys enemmän onnea kuin ulkoinen.

Entä ostettu omatunto? Lahjoittaessaan rahaa saattaa vapauttaa itsensä muusta vastuusta. Auttaja-autettava-roolit saattavat lisätä eriarvoisuutta. Syy-seuraussuhteet ovat monimutkaisia ja hyvän tekeminen voi olla välillä turhauttavan vaikeaa. Vapaaehtoistyö voi olla turismin kaltaista, jossa ehkä vilpittömästä aikeesta huolimatta saa aikaan enemmän haittaa kuin hyötyä (HS:Orpokoteihin mennään kuin huvipuistoon).  Uskon kuitenkin, että herkemmin itseään kuunteleva ja ajatuksiaan tiedostava oppii vähentämään haitallista vaikutustaan ympäristöön ja ihmisiin.

Oman navan kaivelusta voi nousta paremmin voimin ja motivoituneena auttamaan. Sinut itsensä kanssa oleva voi olla ystävällisempi ja valmiimpi taistelemaan hyvän puolesta jos ei uppoudu suorittamaan hyvinvointia. Vastuullinen vapaaehtoistyö voi olla yksi tapa toteuttaa unelmia ja olla onnellinen. 

Useimmat haaveet eivät ole muilta pois ja niiden toteuttaminen saattaa myös inspiroida tai auttaa muita.  Miten Sinun unelmasi tai kasvusi vaikuttaa muihin? 

**

Ps. Auta Nepalin maanjäristyksen pelastustöissä: SPR/Tekstiviestillä 15 € – lähetä viesti SPR numeroon 16499. Soittamalla lahjoituspuhelimeen 20 € – soita 0600 122 20 (20,28 € + pvm/mpm). Planin kautta/ tekstiviesti PLAN numeroon 16499 (10 €).

(Visited 21 times, 1 visits today)

Vastaa

Required fields are marked *.


Solve : *
27 + 24 =