Oletko kiuru vai pöllö? Eli miksi ja miten parantaa unta ja virkeyttä.

| 0 comments

Vietämme kolmasosan elämästämme unessa. Enkä tällä kertaa tarkoita vertauskuvallisesti. Uni on merkittävä tekijä kasvulle, vastustuskyvylle, oppimiselle ja terveydelle – ja silti nukkumiseen suhtaudutaan usein kuin välttämättömään pahaan. Kuten terveyteenkin, siihen aletaan kiinnittää huomiota vasta kun sitä ei ole.

Pientä univajetta ja jatkuvaa lievää väsymystä pidetään normaalina. Kahvin avulla pysytellään hereillä palavereissa. Lisäksi mm. älypuhelimet ja Netflix pitävät ihmisiä sinisen valon äärellä myöhään illalla.

Unettomuudesta puhutaan paljon, mutta lievän univajeen negatiivisista vaikutuksista ei juurikaan. Mieliala, tarkkaavaisuus ja muisti kärsivät, ja onnettomuusherkkyys kasvaa.

Toiset elämänvaiheet ovat väsyttävämpiä kuin toiset eikä parempaa unta tarvitse alkaa suorittaa. Mutta aina on tehtävissä jotain. Olennaisinta minusta on, että riittävästi levännyt ihminen on onnellisempi.

Osa väsymyksestä voi johtua siitä, että toimii kronotyypilleen sopimattomalla tavalla. Toisten geneettinen unirytmi on tutkitusti varhaisempi ja toisten myöhäisempi: toiset ovat kiuruja ja toiset pöllöjä. Pöllöt kukkuvat myöhään yöhön ja heillä on vaikeuksia päästä kahdeksaksi kouluun tai töihin. Kiuruilla on enemmän akateemisia tutkintoja, ehkä juuri yliopistojen työskentelyaikojen takia.

Pöllöä nukuttaa.

Pöllöä nukuttaa.

Unitutkimusta laajasti koonneen Richard Wisemanin Night school -kirjan avulla voi testata kumpaa lintua enemmän muistuttaa.  Kronotyyppien on tutkittu vaikuttavan myös persoonallisuuteen, ruokarytmiin (ja sitä kautta ylipainoon) ja seksuaaliseen käyttäytymiseen. Kiurut ovat useimmin sisäänpäinsuuntautuneita ja korkeammin koulutettuja, pöllöt ekstrovertimpia ja lihavempia.

Yhteiskunnan rytmiä voisi helpottaa paremmin erilaisille kronotyypeille sopivaksi. Työpaikoilla liukuva työaika ja hieman myöhemmin aamupäivällä alkava koulu tai palaverit mahdollistavat pöllöjenkin ehtimisen mukaan. Kiurut arvostavat päikkäreitä yhden aikaan, jotta jaksavat vielä iltapäivälläkin työskennellä. Kiurujen kannattaa välttää iltatyötä, pöllö pärjää yötöissäkin.

Molemmille pätevät tutut hyvän unen vinkit: 7-9 tuntia pimeässä ja viileässä makuuhuoneessa, liikuntaa ja älyllisiä haasteita päiväsaikaan, huolien ja ratkaisuehdotusten kirjoittaminen yöllä paperille, alkoholin välttäminen ja kevyt iltapala. Ja aina voi ottaa lyhyet päikkärit, joiden sopiva aika on heräämisestä riippuen klo 13-15 välillä.

Ja vaikket olisi aivan varma kumpaa lintua muistutat, unen laatusi voit testata Wisemanin sivustolla. Jos pistetulos on korkea, kokeile erilaisia tapoja levätä ja rentotua enemmän.

(Visited 81 times, 1 visits today)

Vastaa

Required fields are marked *.


Solve : *
23 + 9 =