Miten jaksaa olla läsnä lapselle?

| 0 comments

”- Onko meillä kiukkueläin kylässä? äiti kysyy samalla kun istuu Meinin edessä lattialla ja yrittää pukea hanskoja Meinin käsiin.  -On! Se on hyeena! Hirveä, vihainen hyeena! Meini karjahtaa ja murisee kuin hyeena. -Hyeena? Vau! äiti sanoo, mutta Meiniä ei naurata yhtään.” 

Elina Kauppilan Kamalan ihana päivä on lasten mindfulness-kirja, joka sisältää harjoitusten lisäksi tarinan Meinin ja äidin päivästä.  Tarinassa lempeä ja kärsivällinen äiti sanoittaa Meinin tunteita ja auttaa tätä löytämään päivästä kiitollisuuden aiheita.

Miksi opettaa lapsille mindfulnessia? Tutkimustietoa aiheesta löytyy, mutta Kauppila kiteyttää mielestäni hyvin: ”Lasten läsnäolo on kiistatonta, mutta hyväksyntä ja tietoisuus läsnäolosta eivät.– samalla kun yhtäältä suuri osa kokemuksesta on väliaikaista ja ohimenevää, toisaalta on mahdollista oppia pysyviä tunne- ja tietoisuustaitoja, joilla rauhoittuminen ja hyväksyvä tietoisuus tulevat mahdollisiksi.”

Vanhemmuuteen liittyvä kirjallisuus herättää tunteita, sillä on niin monta tapaa olla hyvä vanhempi. Äitinä sitä kokee helposti riittämättömyyden tunteita, joten tarinan äiti saa pohtimaan onko itsestä koskaan vastaavaan. Kuinka realistista on pystyä olemaan noin hyvin läsnä? Toisaalta, kun asia on tärkeä, miksei yrittäisi?

Tarina on toivottua vastapainoa sille, kuinka usein lapset nykyäänkin ovat kakkosluokan kansalaisia: päiväohjelma suunnitellaan aikuisten ehdoilla ja lasten toivotaan pysyvän poissa tieltä ja olevan kiltisti. Lapsen mielipiteiden ja huolien kuuntelu ja tunteiden sanoittaminen jää helposti arkikiireen alle. Kun ymmärretään mitä lapsi oikeasti tarvitsee kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi – kuuntelua, läsnäoloa ja sanoittamista (ja aikuisen vastuunottoa siitä, mitä lapsi jaksaa ja kestää) – nykymalli tuntuu varsin kummalliselta.

kamalan_ihana

 

Ongelma lienee siinä, että vanhemmat ovat väsyneitä jo valmiiksi eikä paukkuja ”ylimääräiseen” harjoitteluun kiinnostuksesta huolimatta usein ole. On helpointa toimia selkäytimellä. Oivallus syntyy kun tajuaa, että näiden harjoitusten avulla itsekin voi jaksaa paremmin, olla tietoisempi teoistaan ja paremmin läsnä kuin omat vanhemmat ehkä olivat.

Kirja sisältää kaikille sopivia mindfulness-harjoituksia, jotka ovat meditaatiota harjoittaneelle suurimmalta osin tuttuja. Mindfulness-perinteen lisäksi niissä hyödynnetään mm. kosketusta ja lapsen mielikuvitusta. Samankaltaisia harjoituksia olen ohjannut myös lapsi-vanhempi iRest-kursseilla ja ne ovat olleet hyvin pidettyjä. Harjoittelusta MBSR-metodin kehittäjä Jon Kabat-Zinn totesi muistaakseni Tietoinen vanhemmuus-kirjassa, että lapsia ei voi pakottaa meditoimaan tai tekemään mitään harjoituksia. Mutta omalla esimerkillään voi herättää mielenkiinnon.

Se mikä tulee toisilta luonnostaan, vaatii toisilta sitkeää harjoittelua. En usko, että kirjan menetelmät ja harjoitukset sopivat jokaiseen tilanteeseen ja jokaiselle lapselle – saati jokaisena ikäkautena. Mutta uskon vakaasti, että kun näitä taitoja arjessa säännöllisesti harjoittelee, harjoitus tuottaa hedelmää. Usein haluaisimme nopeita tuloksia. Mutta aivot ja käytösmallit muuttuvat hitaasti. Niiden muuttaminen kuitenkin kannattaa – sillä ne lisäävät lapsen, aikuisen ja koko perheen hyvinvointia.

Tutkitusti vahvistamalla hyvää käytöstä kehuilla saadaan parempaa aikaan kuin kieltämällä ja moittimalla. Itse koen, että sanoittamisen ja kuuntelun lisäksi  on myös tärkeää kertoa miltä toisista tuntuu jos heitä satuttaa tai rikkoo heidän tavaroitaan. Tämä lisää empatiakykyä hyvän toivomisen ohella. Lapsen tunteiden sanoittamisesta ei myöskään ole iloa, jos ei osaa sanoittaa omiaan. On tärkeää antaa myös malli siitä, miten aikuinen voi toimia ollessaan väsynyt tai turhautunut. Tarinassa Meinin äiti pyytää mummolta anteeksi rikkoutunutta tavaraa, koska ei ollut järjestänyt lapselle mieluisaa tekemistä. Ottaakohan äiti vähän liikaa vastuulleen? Kaikkea ei voi eikä ehdi ennakoida.

Useimmiten oma lapseni leikkii mielummin Ryhmä Hauta tai rakentaa legoilla, kuin tekee jotain harjoitusta äidin kanssa. Mutta joskus joogaamme tai ihmettelemme maailmaa yhdessä. En kuitenkaan usko, että nuo pienet yhteiset hetket menevät hukkaan kunhan niitä en väkisin yritä tunkea lapsen ”harrastukseksi”. Ja kuten olen aiemmin todennut, kun itse meditoin, olen parempi äiti. Tulen lukemaan Kamalan ihanaa päivää paljon lapselleni ja se motivoi tekemään myös harjoituksia arjessa, lapsen kanssa tai ilman.

(Visited 107 times, 1 visits today)

Vastaa

Required fields are marked *.


Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.