Henkinen harjoitus arjessa

| 0 comments

Jos Intian ja Aasian suuret henkiset opettajat tuotaisiin Amerikkaan, ja annettaisiin heille talo, kaksi autoa, puoliso, kolme lasta, työpaikka, vakuutukset, verot – heillä tulisi olemaan hyvin vaikeaa.

Jack Kornfield siteeraa sufi-mestari Pir Vilayat Khania kirjassaan After the Ecstasy, the Laundry. Omakohtaiset kertomukset henkisiltä opettajilta, zen-guruilta, kristillisiltä munkeilta ja nunnilta ja meditaatiota vuosikymmeniä harjoittaneilta antavat paljon monisyisemmän kuvan henkisyydestä kuin mihin olemme tottuneet.

Korfieldin ja kumppaneiden kokemukset ovat herättäneet minussa paljon ajatuksia, ja antaneet lohtua ja muistutuksen inhimillisyydestä. Henkinen kasvu ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista vaan useimmat ”guruistakin” kokevat kirkkaiden hetkien ja oivallusten ohella epäilystä ja keskeneräisyyttä, ja jopa masennusta ja neurooseja.

Meditaation harjoittaminen ei myöskään ole yhtä helppoa (vaikka toisaalta jopa enemmän tarpeen) länsimaisen elämän keskellä. Hiljentyminen ja syventyminen on hankalampaa kun siihen ei pysty luostarimunkkien ja -nunnien lailla keskittymään.

Jos ei halua heittäytyä kulutusyhteiskunnan ulkopuolelle, vaan haluaa perustaa perheen, käydä töissä ja mitä muuta pakettiin kuulukaan – miten yhdistää länsimaisen kulttuurin piirteet henkiseen harjoitukseen?

kolibri-pyristelee

Moni puhuu prosessista, joka käynnistyttyään etenee eri ihmisillä eri vauhtia ja reittejä. Silti tietää olevansa oivallusten matkalla. Sitoutuminen yhteen harjoituksen tapaan on Kornfieldin mielestä avain etenemiseen. On harjoitus sitten meditaatio, rukous, jooga tms. Itse uskon, että moni tie vie perille ja polkua voi välillä myös vaihtaa.

Henkinen harjoitus kulkee arjessa rutiinina, joka linkittyy esimerkiksi aina samaan aikaan tai paikkaan. Epämuodollisempi harjoitus on pieniä hetkiä päivittäin, jolloin palaa esimerkiksi havainnoimaan hengitystään, tunteitaan tai toiveitaan. Retriitille vetäytyminen silloin tällöin on tärkeää, muttei välttämätöntä. Muiden auttaminen, luonnonsuojelu ja politiikka voivat myös olla henkistä harjoitusta.

Kaikkein vaikeinta – ja samalla tärkeintä – voi olla läheisimpien ihmisten kanssa. He ovat yleensä nähneet meidät ennen ”hurahtamistamme” ja heidän on vaikea nähdä meitä erilaisina sen jälkeenkään. Aikuinenkin voi alentua lapsen tasolle vanhempiensa luona käydessään.  Oman lapsen saaminen taas laittaa tärkeysjärjestyksen uusiksi. Parisuhde tarjoaa kirkkaan peilin minuuteen.

Sen sijaan, että yrittäisi kynsin hampain pitää kiinni henkisestä ”kehityksestään”, on tärkeämpää hakea yhteyttä läheisiin. Kornfield mainitsee useamman vuoden retriitiltä palanneen, joka ahdistui kotivisiiteistään kunnes otti oluen käteen ja istahti sohvalle muiden viereen katsomaan televisiota.

Arjen henkinen harjoitus on tasapainottelua. Toisaalta se ulottuu kaikkialle, toisaalta se tarvitsee erillistä rauhallista aikaa. Jos on kerran saanut muistutuksen ikuisuudesta ja välähdyksen syvästä rauhasta, on vaikea olla etsimättä sitä uudestaan.  Armollisuus itselle ja muille sekä salliva ja ihmettelevä asenne vievät matkalla eteenpäin.

 

(Visited 44 times, 1 visits today)

Vastaa

Required fields are marked *.


Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.