- Tukea rentoutumiseen ja hidastamiseen. Sano stressille hei-hei! - Tukea rentoutumiseen ja hidastamiseen. Sano stressille hei-hei!

10.9.2016
by Sanna
0 comments

Henkinen harjoitus arjessa

Jos Intian ja Aasian suuret henkiset opettajat tuotaisiin Amerikkaan, ja annettaisiin heille talo, kaksi autoa, puoliso, kolme lasta, työpaikka, vakuutukset, verot – heillä tulisi olemaan hyvin vaikeaa.

Jack Kornfield siteeraa sufi-mestari Pir Vilayat Khania kirjassaan After the Ecstasy, the Laundry. Omakohtaiset kertomukset henkisiltä opettajilta, zen-guruilta, kristillisiltä munkeilta ja nunnilta ja meditaatiota vuosikymmeniä harjoittaneilta antavat paljon monisyisemmän kuvan henkisyydestä kuin mihin olemme tottuneet.

Korfieldin ja kumppaneiden kokemukset ovat herättäneet minussa paljon ajatuksia, ja antaneet lohtua ja muistutuksen inhimillisyydestä. Henkinen kasvu ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista vaan useimmat ”guruistakin” kokevat kirkkaiden hetkien ja oivallusten ohella epäilystä ja keskeneräisyyttä, ja jopa masennusta ja neurooseja.

Meditaation harjoittaminen ei myöskään ole yhtä helppoa (vaikka toisaalta jopa enemmän tarpeen) länsimaisen elämän keskellä. Hiljentyminen ja syventyminen on hankalampaa kun siihen ei pysty luostarimunkkien ja -nunnien lailla keskittymään.

Jos ei halua heittäytyä kulutusyhteiskunnan ulkopuolelle, vaan haluaa perustaa perheen, käydä töissä ja mitä muuta pakettiin kuulukaan – miten yhdistää länsimaisen kulttuurin piirteet henkiseen harjoitukseen?

kolibri-pyristelee

Moni puhuu prosessista, joka käynnistyttyään etenee eri ihmisillä eri vauhtia ja reittejä. Silti tietää olevansa oivallusten matkalla. Sitoutuminen yhteen harjoituksen tapaan on Kornfieldin mielestä avain etenemiseen. On harjoitus sitten meditaatio, rukous, jooga tms. Itse uskon, että moni tie vie perille ja polkua voi välillä myös vaihtaa.

Henkinen harjoitus kulkee arjessa rutiinina, joka linkittyy esimerkiksi aina samaan aikaan tai paikkaan. Epämuodollisempi harjoitus on pieniä hetkiä päivittäin, jolloin palaa esimerkiksi havainnoimaan hengitystään, tunteitaan tai toiveitaan. Retriitille vetäytyminen silloin tällöin on tärkeää, muttei välttämätöntä. Muiden auttaminen, luonnonsuojelu ja politiikka voivat myös olla henkistä harjoitusta.

Kaikkein vaikeinta – ja samalla tärkeintä – voi olla läheisimpien ihmisten kanssa. He ovat yleensä nähneet meidät ennen ”hurahtamistamme” ja heidän on vaikea nähdä meitä erilaisina sen jälkeenkään. Aikuinenkin voi alentua lapsen tasolle vanhempiensa luona käydessään.  Oman lapsen saaminen taas laittaa tärkeysjärjestyksen uusiksi. Parisuhde tarjoaa kirkkaan peilin minuuteen.

Sen sijaan, että yrittäisi kynsin hampain pitää kiinni henkisestä ”kehityksestään”, on tärkeämpää hakea yhteyttä läheisiin. Kornfield mainitsee useamman vuoden retriitiltä palanneen, joka ahdistui kotivisiiteistään kunnes otti oluen käteen ja istahti sohvalle muiden viereen katsomaan televisiota.

Arjen henkinen harjoitus on tasapainottelua. Toisaalta se ulottuu kaikkialle, toisaalta se tarvitsee erillistä rauhallista aikaa. Jos on kerran saanut muistutuksen ikuisuudesta ja välähdyksen syvästä rauhasta, on vaikea olla etsimättä sitä uudestaan.  Armollisuus itselle ja muille sekä salliva ja ihmettelevä asenne vievät matkalla eteenpäin.

 

3.8.2016
by Sanna
0 comments

Näin löydät aikaa luoville projekteille

Mistä tietää, että loma on ollut tarpeeksi pitkä? Mieleen alkaa tulla erilaisia luovia projekteja, joita haluaa – ja alkaa – toteuttaa.

Riittävä lepo ja tekemättömyys ruokkivat luovuutta. Tyhjästä nyhjäisee paremmin kuin kiireen keskeltä. Lomalla on aikaa lukea, seurata taidetta, inspiroitua… Yhtäkkiä huomaa haluavansa maalata, pestä matot tai kirjoittaa omaelämänkerran!

Mutta loma tuntuu aina päättyvän liian aikaisin eikä arjen puristuksessa luoville projekteille löydy niin helposti aikaa. Miten saada arjen keskelle lomaa, miten antaa luovuuden kukkia muulloinkin?

Koska kesällä ehdin lukea, tartuin mm. Elizabeth Gilbertin BIG MAGIC -Creative Living Beyond Fear – opukseen. Gilbert neuvoo syöksymään luoviin projekteihin kuin salasuhteeseen. Tee sitä mikä haluaa tulla luoduksi kauttasi – runoja, musiikkia, sarjakuvia, paperimassaeläimiä, tanssihetkiä – edes kertomatta kenellekään. Varasta aikaa jostain, aina on jotain mistä varastaa!

Gilbert neuvoo myös riisumaan turhat odotukset itseltä ja luovuudeltaan. Taiteen ei tarvitse olla mestarillista eikä siitä tarvitse saada elantoa. Muiden ei tarvitse tykätä (tai edes tietää) siitä. Luovuuden toteuttaminen on arvo ja antoisaa itsessään. Kulttuurimme vain sisältää paljon odotuksia siitä kuinka taiteilijan tulisi kärsiä ja/tai pyrkiä maailmankuuluisuuteen.

colour

Vaikka joskus kiireessä voi syntyä luovia ratkaisuja, uskon, että yleensä kiire tappaa luovuuden. Luovuuden herättelykeinot ovat siis myös kiireen kesytyskeinoja. Ratkaisutkin vaihtelevat uteliaista radikaalimpiin. Siispä kysy itseltäsi:

  • Mikä luova tekeminen sinua kiehtoo aina uudelleen? Kokeilisitko sitä nyt?
  • Voisitko aloittaa jonkin lapsuuden harrastuksesi uudelleen?
  • Voisitko tehdä kotiisi luovuusnurkan tai -työtilan? Tai vuokrata sellaisen edullisesti muualta (ei välttämättä vapailta markkinoilta vaan ehkä kaverin vintiltä)?
  • Tekisitkö taidetta yhdessä jonkun kaverin, sukulaisen tai työtoverin kanssa?
  • Millaiselle kansalaisopiston kurssille haluaisit osallistua? Ilmoittautumiset ovat yleensä elokuun alussa.
  • Voitko toteuttaa jonkin työrutiinin tai kotiprojektin luovalla, värikkäällä ja hauskalla tavalla?
  • Voisitko pitää vuorottelu- tai opintovapata tai tehdä osa-aikaista työtä?

Jos vastasit yhteenkin kyllä, aloita nyt tai heti huomenna! Pelko ja häpeä voi pyrkiä tielle, mutta Gilbertiä mukaillen: elätkö mielummin tylsän ja ennakoitavan elämän vai luovan ja yllätyksellisen? Luovuutta harjoittaessan oppii ja kehittyy – ja nauttii – paljon enemmän kun vain luovuudesta unelmoidessa.

 

20.5.2016
by Sanna
0 comments

10 tapaa keventää arjen suorittamista

Kulunut kevät on auttanut minua eläytymään Hidastamon asiakkaan rooliin. Vaikka uusi työni on mielenkiintoinen, se on samalla vastuullisempi ja kiireisempi kuin mikään aikaisemmin. Asiakkaideni merkittävä tarve hidastamiselle, pysähtymiselle ja rentoutumiselle on jälleen konkretisoitunut omassakin elämässäni.

Huomasin vähän aikaa sitten, että työtahti meinasi jäädä päälle myös kotona. Normaali arki alkoi maistua velvollisuuksilta ja suorittamiselta. Tämä pysäytti Rennompi arki -kurssin luojan. Mites se nyt menikään?

Kun töissä/opiskelussa/vapaaehtoistöissä tms on stressaavampi jakso, vapaa-aika kannattaa järjestää uudella tavalla. En sano, etteikö töissäkin voisi vaikuttaa jaksamiseensa. Työnjako, kommunikointi muille, omat pienet tauot (kävelylenkit, meditointi lounastauolla tms) ovat tärkeitä. Mutta palautuminen vapaa-ajalla yhtä tärkeää.

Jaan tässä tapoja höllentää otetta ja vähentää suorittamista kotona ja vapaalla. Näihin itse palaan ja näiden avulla rennompi arki löytyy aina uudelleen:

1. Älä yritä pärjätä yksin. ”Rentoutumisen ammattilainenkin” tarvitsee toisia tuekseen ja peilikseen. Juttele, pelaa, käy hemmoteltavana. Kuuntele henkisen opettajan puhe tai rentoutusnauha, lue kirjaa, Jaa fiiliksesi ystävälle, kumppanille.

2.  Kapinoi. Tunnollisuus on hyve, mutta liiallisena se hävittää nautinnon elämästä. Pakko ei ole tehdä paljon mitään. Vapaalla on paaaljon enemmän joustonvaraa kuin töissä. Aina ei tarvitse jaksaa. Millaista on tehdä pieni kapina tai suorituslakko?

3. Laske elimistön kuormitusta ja stressitasoa liikkumalla metsässä – tai meditoinnin, rentoutuksen, kosketuksen ja liikunnan avulla.

pyörällä

4. Nollaa työmatkalla. Tee jokin rutiini, joka jättää työkiireet taakse. Voit mielikuvissasi tyhjentää repun, tai huomata taakan kevenevän jokaisella askeleella kohti kotia. Pyöräile töihin. Kuuntele aina sama hyvän mielen biisi.

5. Madalla rimaa. Käytä siivoamiseen ja ruoanlaittoon tms ”velvollisuuksiin” tarkoitettu aika lepäämiseen. Lähde ulos, rentoudu. Tiskit voi tiskata huomenna. Tänään voi tilata pitsaa. Voit myös kokeilla tehdä hommat uteliaasti läsnä ollen, arvostelematta.

6. Tee sitä, mistä eniten pidät. Minulle perheen lisäksi tärkeimpiä asioita on aina ollut tanssi. Jos tulee pitkä tauko, asiat ovat pielessä. Ja kun palaan tanssimaan, muistan millaista on voida hyvin. Mikä tärkeä asia sinulta on unohtunut?

7. Priorisoi oma jaksamisesi. Jos et itse jaksa, et jaksa myöskään pitää huolta muista. Karsi kaikki turha ja velvollisuudelta tuntuva kalenterista. Jätä tällä kertaa väliin. Ota hetkiä itsellesi – kahvilassa, kuntosalilla, lenkillä, konsertissa.

8. Tee jotain luovaa ja kehollista. Pura stressiä taiteilemalla tai liikkumalla. Kun keho liikkuu, tunteet ja ajatuksetkin liikkuvat eivätkä jatka samaa rataa.

9. Reflektoi: Onko tälla asialla enää väliä huomenna? Miltä tilanteeni näyttäisi avaruudesta? Onko tämän asian tekemättä jättäminen merkittävää vuoden päästä? Onko itse asiassa aika huvittavaa että koen tällaisen velvollisuutena? Anna ajatustesi ja uskomustesi olla, toteuttamatta niitä.

10. Lisää ilon aiheita. Pysähdy pohtimaan mikä saa sinut nauramaan, hymyilemään, hulluttelemaan. Toteuta se. Lounasdisko, Kevätpörriäisen lukeminen, Antti Holma show:n klippi youtubesta (suositus!).

Mm. nämä asiat auttavat minua katkaisemaan kiireen ja luopumaan suorittamisesta, ja toivottavasti myös sinua. Jaa toki oma hellittämisvinkkisi kommenteissa!

 

30.4.2016
by Sanna
0 comments

Miten jaksaa olla läsnä lapselle?

”- Onko meillä kiukkueläin kylässä? äiti kysyy samalla kun istuu Meinin edessä lattialla ja yrittää pukea hanskoja Meinin käsiin.  -On! Se on hyeena! Hirveä, vihainen hyeena! Meini karjahtaa ja murisee kuin hyeena. -Hyeena? Vau! äiti sanoo, mutta Meiniä ei naurata yhtään.” 

Elina Kauppilan Kamalan ihana päivä on lasten mindfulness-kirja, joka sisältää harjoitusten lisäksi tarinan Meinin ja äidin päivästä.  Tarinassa lempeä ja kärsivällinen äiti sanoittaa Meinin tunteita ja auttaa tätä löytämään päivästä kiitollisuuden aiheita.

Miksi opettaa lapsille mindfulnessia? Tutkimustietoa aiheesta löytyy, mutta Kauppila kiteyttää mielestäni hyvin: ”Lasten läsnäolo on kiistatonta, mutta hyväksyntä ja tietoisuus läsnäolosta eivät.– samalla kun yhtäältä suuri osa kokemuksesta on väliaikaista ja ohimenevää, toisaalta on mahdollista oppia pysyviä tunne- ja tietoisuustaitoja, joilla rauhoittuminen ja hyväksyvä tietoisuus tulevat mahdollisiksi.”

Vanhemmuuteen liittyvä kirjallisuus herättää tunteita, sillä on niin monta tapaa olla hyvä vanhempi. Äitinä sitä kokee helposti riittämättömyyden tunteita, joten tarinan äiti saa pohtimaan onko itsestä koskaan vastaavaan. Kuinka realistista on pystyä olemaan noin hyvin läsnä? Toisaalta, kun asia on tärkeä, miksei yrittäisi?

Tarina on toivottua vastapainoa sille, kuinka usein lapset nykyäänkin ovat kakkosluokan kansalaisia: päiväohjelma suunnitellaan aikuisten ehdoilla ja lasten toivotaan pysyvän poissa tieltä ja olevan kiltisti. Lapsen mielipiteiden ja huolien kuuntelu ja tunteiden sanoittaminen jää helposti arkikiireen alle. Kun ymmärretään mitä lapsi oikeasti tarvitsee kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi – kuuntelua, läsnäoloa ja sanoittamista (ja aikuisen vastuunottoa siitä, mitä lapsi jaksaa ja kestää) – nykymalli tuntuu varsin kummalliselta.

kamalan_ihana

 

Ongelma lienee siinä, että vanhemmat ovat väsyneitä jo valmiiksi eikä paukkuja ”ylimääräiseen” harjoitteluun kiinnostuksesta huolimatta usein ole. On helpointa toimia selkäytimellä. Oivallus syntyy kun tajuaa, että näiden harjoitusten avulla itsekin voi jaksaa paremmin, olla tietoisempi teoistaan ja paremmin läsnä kuin omat vanhemmat ehkä olivat.

Kirja sisältää kaikille sopivia mindfulness-harjoituksia, jotka ovat meditaatiota harjoittaneelle suurimmalta osin tuttuja. Mindfulness-perinteen lisäksi niissä hyödynnetään mm. kosketusta ja lapsen mielikuvitusta. Samankaltaisia harjoituksia olen ohjannut myös lapsi-vanhempi iRest-kursseilla ja ne ovat olleet hyvin pidettyjä. Harjoittelusta MBSR-metodin kehittäjä Jon Kabat-Zinn totesi muistaakseni Tietoinen vanhemmuus-kirjassa, että lapsia ei voi pakottaa meditoimaan tai tekemään mitään harjoituksia. Mutta omalla esimerkillään voi herättää mielenkiinnon.

Se mikä tulee toisilta luonnostaan, vaatii toisilta sitkeää harjoittelua. En usko, että kirjan menetelmät ja harjoitukset sopivat jokaiseen tilanteeseen ja jokaiselle lapselle – saati jokaisena ikäkautena. Mutta uskon vakaasti, että kun näitä taitoja arjessa säännöllisesti harjoittelee, harjoitus tuottaa hedelmää. Usein haluaisimme nopeita tuloksia. Mutta aivot ja käytösmallit muuttuvat hitaasti. Niiden muuttaminen kuitenkin kannattaa – sillä ne lisäävät lapsen, aikuisen ja koko perheen hyvinvointia.

Tutkitusti vahvistamalla hyvää käytöstä kehuilla saadaan parempaa aikaan kuin kieltämällä ja moittimalla. Itse koen, että sanoittamisen ja kuuntelun lisäksi  on myös tärkeää kertoa miltä toisista tuntuu jos heitä satuttaa tai rikkoo heidän tavaroitaan. Tämä lisää empatiakykyä hyvän toivomisen ohella. Lapsen tunteiden sanoittamisesta ei myöskään ole iloa, jos ei osaa sanoittaa omiaan. On tärkeää antaa myös malli siitä, miten aikuinen voi toimia ollessaan väsynyt tai turhautunut. Tarinassa Meinin äiti pyytää mummolta anteeksi rikkoutunutta tavaraa, koska ei ollut järjestänyt lapselle mieluisaa tekemistä. Ottaakohan äiti vähän liikaa vastuulleen? Kaikkea ei voi eikä ehdi ennakoida.

Useimmiten oma lapseni leikkii mielummin Ryhmä Hauta tai rakentaa legoilla, kuin tekee jotain harjoitusta äidin kanssa. Mutta joskus joogaamme tai ihmettelemme maailmaa yhdessä. En kuitenkaan usko, että nuo pienet yhteiset hetket menevät hukkaan kunhan niitä en väkisin yritä tunkea lapsen ”harrastukseksi”. Ja kuten olen aiemmin todennut, kun itse meditoin, olen parempi äiti. Tulen lukemaan Kamalan ihanaa päivää paljon lapselleni ja se motivoi tekemään myös harjoituksia arjessa, lapsen kanssa tai ilman.

16.4.2016
by Sanna
0 comments

Etäältä näkee – matkakertomus Siesta-retriitiltä

Olen usein kirjoittanut siitä, kuinka levon kautta voi syntyä parhaat oivallukset suorittamisen sijaan. Mutta jälleen se oli todettava itse.

Hidastamon ensimmäinen Espanjan retriitti Madridin maaseudulla oli huikean rentouttava. Vaikka olin töissä-  eli ohjasin meditaatiota muutaman kerran päivässä ja vastasin yhdessä talon emännän kanssa siitä, että kaikilla on mukavat oltavat – rentouduin yllättävän paljon samalla. Samaa sanoivat osallistujat.

Retriitti on vetäytymistä, itsen tai jonkin asian äärelle. Meditaatioretriiteillä usein harjoitetaan meditaatiota paljon arkea suurempia määriä ja lisäksi osa tai koko retriitistä vietetään hiljaisuudessa. Hidastamon rento retriitti yhdisti meditaatiota, patikointia ja rentoutumista.

Espanjassa tukikohtanamme toimi espanjalais-suomalainen koti, jossa järjestetään myös flamencokursseja ja -retriittejä. Talon pihalla tepastelivat kanat ja kuistilla ihailimme kuukauden ikäisiä kissanpentuja. Oliivi-, manteli- ja päärynäpuiden lomasta paistoi huhtikuinen aurinko – joka kyllä yllätti vaaleahipiäiset.

Pienessä porukassa oli rento retkeillä kaikille sopivaan tahtiin. Lähiseudun talot ovat suurimmaksi osaksi kesämökkikäytössä, joten rauhallista oli. Välillä ihmettelimme, kun ketään ei näy missään, mutta kylän kaupasta ja ainoasta baarista löytyikin yhtäkkiä elämää. Pienten kylien verkosto loivat sopivat puitteet hengähdystauoille.

#siestaretriitti

Kuva, jonka @hidastamo julkaisi

Maistiaisen värikästä ja äänekästä espanjalaiselämää saimme lähikylän markkinoilla ja baari-illallisella. Yllättävintä oli kuitenkin lasku – kymmenen henkeä aterioi mahat täyteen samalla summalla, joka olisi Suomessa mennyt kahden hengen illalliseen.

Kaikki tarvitsevat taukoja ja lomaa. Ihminen ei jaksa palautumatta. Pienessä mittakaavassa tämä näkyy uniongelmissa. Moni uniongelmainen on saanut avun rentoutus- ja meditaatioharjoituksista. Retriitiltä rutiini on helppo tuoda mukaan arkeen.

Se, että arki katkeaa eikä voi/tarvitse tehdä rutiinihommia siivouksesta sähköpostin lukuun, on todella vapauttavaa. Uudenlaiset maisemat, tuoksut, äänet ja raikas ylänköseudun ilma virkistivät tällaista elämyshakuista erityisherkkää. Yllättävän pian myös fyysinen etäisyys Suomeen auttoi muistamaan jälleen mikä on tärkeää, mitä arjen keskellä ei niin selkeästi näe. Suomeen palattua arki on tuntunut kevyemmältä ja rakkaammalta.

Tauko teki siis hyvää, ja olisi voinut olla pidempikin. Kiitos kaikille asianosaisille! Ensi kerralla (jollainen varmasti tulee) viivymme vielä pidempään patikkareittien varrella meditoiden ja maisemista nauttien. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Seuraavasta Siestasta tiedotetaan Hidastajan uutiskirjeen lukijoille. Poimintoja retriittiläisten palautteesta voit lukea sivulta kokemuksia.

22.3.2016
by Sanna
0 comments

Mikään ei ole niin tärkeää

…kuin puutarhanhoito. Eikä sekään ole niin tärkeää.

Tämä kiinalainen sananlasku tuli mieleeni kun kuulin Radio Helsingistä sattumalta puutarhakasvien esikasvatusvinkkejä. Olen pari vuotta sitten siirtynyt ostamaan taimeni valmiina, mutta jutustelun kuuntelu sai multasormen syyhyämään.

Takatalvi on iskenyt jo muutamaan otteeseen, mutta haistan kevään ilmassa. Jokainen paljas nurmialue ja iltarastaan laulu aiheuttaa sisäistä hihitystä. Kohta pääsee mylläämään pihaa! Puutarhanhoito, on se sitten ruohonleikkuuta, maan muokkausta, istuttamista tai kitkemistä, on minusta äärimmäisen terapeuttista. Enkä ole ainoa, joka ajattelee näin.

photo-1438109382753-8368e7e1e7cf

Läsnäolo- ja rentoutumisharjoitus voi olla jotain muuta kuin ”virallinen ohjattu” harjoitus. Joku kokee ajan tajun ja murheiden häviävän kangaspuiden ääressä, toinen maalatessa, kolmas lenkillä. Suomalaisen perusmeditaatiota ovat hiihto ja sauna. Kun keskittyy siihen mitä tekee (tai olemiseen) ja unohtaa muun.

Hidastajalle, joka kaipaa hyödyllistä harrastusta tai kärsivällisyysharjoitusta, suosittelen hyötykasviviljelyä. Kasvit vaativat pitkäjänteistä hoitoa ja pienistäkin tuloksista on iloinen. Aina ei meinaan onnistu, ja sääolosuhteetkin vaikuttavat…. Kasvukausi on elämän ja ilmiöiden luonnollisesta kulusta: syntymä, kasvu, vakiintuminen, rappeutuminen, kuolema. Muutoksen ja yllätysten väistämättömyyttäkin voi tulla käsitelleeksi samalla. Samalla kun ei oikeastaan ajattele mitään. Samalla kun vain kitkee, kastelee ja hoivaa.

Kun puutarhanhoitoa ei ota liian tavoitteellisesti, mieli kiittää.

9.2.2016
by Sanna
0 comments

Epätäydellisyyden yllättävät lahjat

Paremmuusjärjestys. Toisiin vertailu. Itsensä pitäminen kiireisenä. Monesti väheksymme itseämme ja laitamme ihmisiä ja asioita järjestykseen ikään kuin elämä olisi kilpailu. 

Sain pitkän odotuksen jälkeen käsiini häpeätutkija Brené Brownin kirjan Epätäydellisyyden lahjat. Hän tutki täydellä sydämellä eläviä ihmisiä, ja tuli määritelleeksi monta väärinymmärrettyä termiä uudestaan. Pidän seuraavista, yllättävistä määritelmistä: 

Rohkeus – ei olekaan sankaruutta vaan sitä, että uskaltaa olla haavoittuvainen. Myöntää, ettei aina osaa tai uskalla. Ja sankaritekojen sijaan puhuu sydämestä, kertoo miltä tuntuu.

Myötätunto – ei olekaan ylitsevuotavaa hyväksymistä vaan lähtee rajojen asettamisesta. Tilanteen hyväksymisestä. Jos joku satuttaa meitä, on myötätuntoista saattaa heidät vastuuseen. Tehdä sen mitä voi.

Avun antaminen – jos emme osaa ottaa vastaan apua, liitämme arvostelua väistämättä myös sen antamiseen. Jos aina autat muttet koskaan ota apua vastaan, et anna täysin sydämin.

Riittämättömyys (oman itsen tai materian) – on kokemus eikä yleensä liity mitenkään määrään tai laatuun. Riittävyys on tietoinen valinta ja suhtautumistapa, kiitollisuus.

Hiljaisuus, pysähtyminen ja meditointi – eivät vaadi jonkin vaikeasti tavoitettavan tyhjyyden löytämistä. Pysyttelemme kiireisinä ja pelkäämme pysähtymistä, koska joutuisimme myöntämään kuinka hukassa välillä olemme. Tyhjän tilan löytäminen vaikkapa kävelylenkillä riittäisi.

”Jos todella haluamme elää iloista, yhteyden täyttämää ja merkityksellistä elämää, meidän on PAKKO puhua asioista, jotka estävät meitä tekemästä niin.” Näitä ovat Brownin mukaan erityisesti häpeä, pelko ja haavoittuvaisuus.

Sain kirjan käsiini hyvällä hetkellä, sillä aloin kokea epäuskon ja epäonnistumisen tunteita Hidastamon parissa. Ja samalla häpeää. Vaikka olin vakuutellut itselleni, ettei haittaa jos firma ei menesty ja että yrittäjänä osaan sanoa ei ja pitää lomaa, todellisuus alkoi olla toista.

Uskon Brownin lailla, että pelko ja häpeä ovat monen elämänmuutoksen ja päätöksen esteinä. Ne saavat jäämään vanhaan. Olen aina pitänyt aitoudesta ja inhimillisyydestä enemmän kuin illuusiosta, brändinrakentamisesta ja ulkokuoresta. Silti luulen, että Hidastamostakin on monella ulkoapäin todellisuutta auvoisempi kuva. Kävin paljon kursseja ja pyrin toteuttamaan hyvää markkinointistrategiaa.

Pidän työstäni, mutta tammikuussa totesin, että kaipaan ennustettavia tuloja, työyhteisöä ja järkevämpiä työaikoja. Olin liikaa pois kotoa iltaisin ja viikonloppuisin. Tätä oli alkuun vaikea myöntää.

Talvimaisema

Kuva&copyright: Olli-Pekka Lehtinen

Tajuttuani tosiasiat hain – ja aika pian ilokseni sain – mielekästä päivätyötä. En hylkää Hidastamoa, vaan jatkan mm. iRest-kurssien pitämistä aikataulujen ja jaksamiseni mukaan. Tuon myös verkkoon tarjolle enemmän äänitteitä. Mutta olen iloinen, etten hampaat irvessä jatka pelkkää ”yrittämistä” vaan avasin silmäni muille vaihtoehdoille. Sen myöntäminen, että aina ei onnistu, avaa muita mahdollisuuksia.

Epätäydellisen täydellistä helmikuuta teille, rakkaat lukijat!